Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä

Olen kirjoittanut useaan otteeseen opettajien työuupumuksesta, kiireestä ja siitä missä arjessa opettajat tekevät työtä. Olen kirjoittanut syrjäytymisestä, erityiskasvatuksesta ja koulutuksen tasa-arvosta. Lähinnä olen kirjoittanut Itä-Helsingin näkökulmasta, koska olen työurani aikana ollut töissä vain Kontulassa ja Vuosaaressa, sekä pienen palan valmistumisen jälkeen Espoossa. Seitsemässä vuodessa on tapahtunut paljon. Ja en ole koskaan ollut yhtä vihainen.

Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi. Koulutus ei ole kaikille ilmaista, laadukasta ja lasten ihmisoikeuksien arvoista.

Media ja lehdet kirjoittavat huonosti käyttäytyvistä päiväkotilapsista ja paisuvista ryhmäkoista, mutta Suomen eduskunta ja sen hallitus kehtaavat väittää tekevänsä parhaansa, jotta kasvatuslaitoksista kaikuviin hätähuutoihin tulisi helpotusta. Mitään ei silti tapahdu. Numerot ja tilastot eivät kerro siitä ahdingosta, jossa suomalaiset kasvatuslaitokset ovat. Kouluja yhdistetään vaikka ei pitäisi, kirjoihin ei ole rahaa ja opettajia vaaditaan opettamaan opetussuunnitelman mukaan, johon ei ole resursseja. Rikomme lakia päivittäin ja ketään ei kiinnosta. Ei kiinnosta edes sen vertaa, että tulisivat paikan päälle katsomaan miten päivistä voi selviytyä vain kevyellä päänsäryllä, itkulla ja epätoivolla.

Minä olen lopen kyllästynyt puhumaan tasa-arvoisesta, antirasistisesta koululaitoksesta, jossa Suomen parhaat opettajat tekevät maailman parasta opetustyötä arvokkailla digivälineillä ja kahmivat ykköspaikkoja kansainvälisillä mittareilla.

Totuus on se, että itkua silmästään vääntävät pedagogit repivät viimeisiä jaksamisen rippeitä huonosti järjestettyjen atk-laitteiden keskellä, toimimattoman sosiaalihuollon ja väsyneiden huoltajien ristipaineessa, jossa maailman absurdein opetussuunnitelma eriarvoistaa aivan uskomattamalla tavalla ison osan tämän maan tulevaisuutta. Mitä arjesta kertoo se, että opettajat puhuvat avoimesti työpsykologikäynneistä, työnohjauksen tarpeesta ja väkivallan uhasta kuin kaikki olisi osa hyvin tavallista, sujuvaa arkea. Kukaan ei edes odota, että meidän arvovaltaista tietämystä kuunneltaisiin päätöksenteossa. Milloin tästä tuli normaalia?

Viime viikolla vastasin ammattiyhdistyksen kyselyyn siitä, tulisiko dokumenttikamerat säilyttää luokissa opettajien työvälineinä. Millä ihmeellä me opetamme valtavissa koulussa, valtavia opetusryhmiä, entistä pahoinvoivampia, luku- ja kirjoitustaidottomia lapsia, jos meiltä viedään viimeisetkin työvälineet? Viestimmekö savumerkein ja raahaamme varastosta sädesienten kuorruttamat vanhat piirtoheittimet, jotka toimivat viimeksi silloin kun peruskorjattu koulu ei ollut vielä niin homeessa?

Kontulassa ei jakseta enää kipuilla läpimädän systeemin pyörityksessä. Huono asuntopolitiikka, alueen sosioekonominen kärsimys, viraston välinpitämättömyys, alueen päihdeongelmat, työttömyys ja huono-osaisuuden polvi polvelta siirtyvä pahoinvointi on todellisuus, josta kukaan päättäjä ei halua kuulla.

Lapsilla ei ole näillä annetuilla resursseilla mitään mahdollisuuksia kilpailla hyvästä tulevaisuudesta, jatkokoulutuspaikoista, työpaikoista tai onnellisuudesta (se ei ole kilpailu, mutta yhtä lailla tavoite) muiden kanssa. Meidän yhtenäinen peruskoulu, kansan ylpeys ja maamme arvokkain vientivaltti ei toimi samoilla kriteereillä koko maassa. Kontulan kaltaisia paikkoja on muuallakin Suomessa. Espoossa, Turussa ja Tampereella. Kaikkia näitä samojen ongelmien parissa toimivia paikkoja yhdistää se, että alueilla asuu a) rodullistettuja ihmisiä, b) maahanmuuttajia ja c) niitä, jotka eivät ole saaneet mitään apua selvitäkseen edellisestä lamasta. Systeemi kurittaa niitä, joilla ei ole voimia pitää puoliaan ja ylläpitää rakenteellista rasismia.

Koulussamme työskenteli viisi vuotta sitten yksi Suomi toisena kielenä-opettaja. Nyt heitä on viisi. Resurssiopettajia on aiempina vuosina ollut useita, nyt yksi. Avustajia ei ole tarpeeksi. Luokissa opiskelee lapsia, jotka Helsingin keskustassa olisi  siirretty jo pari vuotta sitten sairaalakouluun. Kontulassa lastensuojeluilmoituksia joudutaan tehdä sellaisella tahdilla, että lastensuojelutyöntekijät eivät ehdi vastaamaan nykyiseen hätään. Joskus työntekijää ei saa kiinni viikkoihin, tai kuukausiin. Kouluun tippuu viikottain uusia, suomea osaamattomia oppilaita ja ihmisten vaihtuvuus on suurta. Lähikouluperiaatteen askarruttamina osa alueen asukkaista muuttaa pois ennen kuin perheen lapset saapuvat kouluikään. Opettajat eivät suostuisi laittamaan omia lapsiaan omaan työpaikkaansa. Tämä on se todellisuus mistä pitäisi puhua.

Kun omat oppilaani eivät saa tarvitsemaansa tukea, opetusta ja laatua minun ohjauksessani, valvon yöt ja mietin pitäisikö luovuttaa. Olen nuori, viisas ja kyvykäs. Mutta en aio luovuttaa, koska haluan muutosta enkä suostu lähtemään ennen kuin jotain tapahtuu. Olen väsynyt, rikki ja usein toivoton, mutta jos kukaan ei pidä ääntä näiden lasten puolesta, en voi katsoa kymmenen vuoden päästä peiliin hyvillä fiiliksillä välittämättä siitä, että olin paikalla kun paska alkoi viskoontua tuulettimeen. Nyt on vasta rippeitä ilmassa, mutta iso jysäys on tulossa.

Ja jos välitetään ihan vähän myös tuntemistani opettajista, he miettivät arvostaako kukaan heidän työpanostaan? He tekevät pitkiä päiviä uhraten oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa, harrastukset ja oman arkensa sen vuoksi, että heidän oppilaansa saisivat tulevaisuuden. Palkka on naurettava ja edut surkeat.

Jos Yleisradiossa puhutaan itähelsinkiläisistä opettajista ammattitaidottomina ja osaamattomina pedagogeina, tervetuloa seuraamaan oppitunteja ja kirjaamaan ylös surkeiden kasvattajien tekemät päivittäiset virheet. Vaikka teemme työtä Suomen vaativimmissa kouluissa ja usein päivät sisältävät enemmän kasvatusta kuin opetusta, nosta se hattu kun näet meidät, en ole koskaan tavannut kovempia muijia ja pahempia äijiä kuin ne jotka huolehtivat lasten hyvinvoinnista siellä, mistä kukaan ei halua kuulla mitään.

Mainokset

93 vastausta artikkeliin “Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä

  1. Tuttua tarinaa. Tutkiskelin opettajalistaa eräässä koulussa, ei niin kaukana Kontulasta. Eri uskontojen ja äidinkielien opettajia oli koulussa 19 kun opettajia oli yhteensä seitsemisenkymmentä. Järjetön epäsuhta.

    Jos koulussa opetettaisiin vain suomea ja ruotsia äidinkielenä ja elämänkatsomustietoa kaiken maailman uskontojen sijaan, näiden monikulttuurisen ihanteen nimissä toimivien 19 opettajan palkoilla saataisiin kipeästi tarvittavia resursseja, joilla kaikki lapset saisivat suomalaiseen yhteiskuntaan valmistavaa opetusta ja tukea.

    Suurimpia voittajia olisivat maahanmuuttajat, joita ei enää jaettaisi omiin erikulttuurisiin ryhmiinsä oppimaan jo pienenä, että he eivät ole suomalaisia.

    Olen itse harkinnut muuttoa ulkomaille, eikä tulisi mieleenkään vaatia siellä koulusta suomen opetusta tai ev.lut. uskontoa. Haluaisin lapsilleni oppia, joka auttaa heitä selviytymään siinä maassa, johon ovat kasvamassa.

    Tykkää

      1. Jos on eri mieltä jostakin, olisi hyvä kertoa, mistä on eri mieltä ja millä perusteella, jotta asiasta voi syntyä asiallista keskustelua.

        Tykkää

    1. Hyvä Wille 🙂
      Paljon asiaa, olen yhden katsomusaineen kannalla, vaikka itse kuulun ev-lut -kirkkoon. Vähät resurssit pitää keskittää.
      Noin muuten kommentoisin, että Avi tai joku muu laillisuuden valvoja pitää kutsua paikalle, jos lakia rikotaan.
      Minusta pitää siirtyä malliin, joka vielä ”toimi” oppikoulun ja ei-kurssimuotoisen lukion aikana, eli pitää jättää luokalle, jos ei saavuta tavoitteita, joita edellytetään 5:n saamiseksi. Ongelma tulee eteen toisella asteella, jossa tutkinto jää suorittamatta. Muistaakseni joka kahdeksas poika ei osaa lukea kunnolla peruskoulun jälkeen, matematiikan taidot ovat pisan mukaan alhaiset eräillä ryhmillä …

      Tykkää

      1. Niinpä, ja kun noin puolet ikäluokasta menee lukioon ja toinen puoli ammattikouluun, niin kumpaankihan ryhmään nämä lukutaidottomat mahtavatkaan kuulua. Näin ollen noin joka neljäs ammattikoulun aloittava poika ei kunnolla osaa lukea.

        Tykkää

      2. Maahanmuuttajataustainen ystäväni osallistui aikoinaan alunperin elämänkatsomustiedon tunneille, mutta myöhemmin joutui sen sijaan islamin tunneille. Ainakin hän olisi halunnut nimenomaan jatkaa elämänkatsomustiedossa ja oli kiinnostunut tietämään nimenomaan enemmän erilaisista uskonnoista, eikä juuri islamista.

        Tykkää

    2. Oman äidinkielen ja omien uskontojen opettamisen lopettaminen vaatisi lakimuutosta. Yhteisen katsomusaineen kannalla olen, mutta oman äidinkielen opetus tutkitusti tukee esimerkiksi muiden kielten oppimista.

      Tykkää

      1. Samalla tavoin latina tukee ranskan ja italian opiskelua, mutta kukaan tuskin liputtaa sen puolesta, että latinaa opiskellaan peruskoulussa?

        Lapsi tarvitsee ajattelun kielen ja lapsilla se muuttuu nopeasti kielikylvyn myötä. Maahanmuuttajalle on paljon etua siitä, että ajattelun kieli on mahdollisimman pian suomi. Jos ajattelun kieleksi jää esimekiksi arabia tai somalia, integroitumisen epäonnistumisen riski kasvaa varmasti.

        Tärkeintä on miettiä onko meillä varaa kaiken maailman äidinkielien ja kulttuurien ylläpitämiseen verovaroilla. Rahoille on tärkeämpää käyttöä, kuten tämäkin blogi osoitti.

        Tykkää

    3. Todella hyvä kirjoitus,kun tarkastelee koko koulu yhteisöä,jossa kaikkien toimijoiden tulis olla mukana lapsen koulupäivää tukemassa niin mitä tekee KASKO menee ja kilpailuttaa kouluisännät siivouksen ja ruokahuollon.Väitän että ennen ennaltaehkäistiin lapsen syrjäytymistä paremmin kun koulussa oli enemmän silmäpareja ja tuttuja henkilöitä paikalla tukemassa lapsia ja koko työyhteisöä. Yhdessä saimme lasten arjen turvalliseksi. Nyt tutut henkilöt vaihtuvat parin vuoden välein.Kiitos hyvästä kirjoituksesta.Eija Paananen

      Tykkää

  2. Huh Elina, valahti kyyneleet silmiini viimeistään viimeisessä lauseessa. Huoh. Valmistuin luokanopeksi aika tarkalleen vuosi sitten ja sain täyslaidallisen oppia uudesta (nykyisestä) opetussuunnitelmasta. En kuitenkaan ehtinyt tehdä päivääkään luokanopettajan hommia, kun elämä heitti ulkomaille, Saksan eteläiselle laidalle. Tosin vuosien työ liikunnan- ja terveystiedon opettajana eri luokka- ja kouluasteilla sekä lukuisat luokanopettajan sijaisuudet tuoreesta koulutuksesta ja siihen sisältyneistä harjoittelujaksoista puhumattakaan ovat piirtäneet minulle varsin selvän kuvan koulumaailman nykymeiningistä. Ja se ei ole kovin kaunoinen ja puhtoinen kuva se.
    Nyt kun tarkastelen suomalaista (maailman parasta!???) koulusysteemiä ulkosuomalaisen silmin, en voi kuin hämmästellä mihin tuo kylmän pohjolan maailman paras pedagogiikka oikein perustuu. Opettajat ovat timantteja! Mutta heidän työnkuvansa jotain ihan muuta. Paljon on pielessä ja opettaja ei ole enää opettaja toisin kuin ennen ja toisin kuin täällä Baijerissa. Täällä luokissa on työrauha. Pausella sitten riehutaan, leikitään hippaa ja pelataan fudista samalla evässämpylöitä syöden ja porkkanoita popsien. Kouluruokaa kun ei ole.
    Luokissa opettaja johtaa opetusta. Piirtoheitin hurisee. Oppilaat vääntävät mustekynillä kaunokirjoitusta vihkoihinsa. Luokassa ei ole avustajia saati koko koulussa erityisopettajia. Lapsia ei diagnosoida kuin sieniä sateella. Lasteni saksanopetus tapahtuu saksaksi. Ja hurjasti ovat vuoden aikana oppineet. Tällaisellakin vanhanaikaisella pedagogiikalla. Ei täällä tunneta tai tunnusteta vahvuuspedagogiikkaakaan, vaan nelivuotisessa peruskoulussa viimeistään toisella luokalla alkaa ankara kilpailu arvosanoista ja paikoista gymnasiumiin. Heikot arvosanat 10-vuotiaana kun ohjaavat lapset alemmille jatkokoulutuspaikoille. Siis jo 10-vuotiaana! Hurraa-huuto täältä Saksan maalta Suomen 9-vuotiselle peruskoululle!
    Willeä peukutan tuossa yhteisessä katsomusaineessa! Näin täälläkin – vaihtoehtona joko luterilainen tai katolinen uskonto, tai etiikka. Katsomusaineen opettajia siis täkäläisessä grundschulessa tasan kolme.
    Elina, kiitos vielä kirjoituksesta ja voimia, voimia ja vielä kerran voimia ja valoa kevääseen sinulle ja kollegoillesi!

    Tykkää

    1. Kiitos Pipsa! Mainio kommentti ja todella kiinnostavia terveisiä sun duunista. Ehkä suomalaisen koulun tulisi nyt tunnistaa omat heikkoutensa ja napata ideoita myös muualta, selkeästi hyviä systeemejä on monia! Opettajat tosiaan ovat timantteja, tämä on arvokas ammatti teki sitä missä tahansa. Voimia sinulle työhösi ja kommentoi jatkossakin!

      Tykkää

  3. Kiitos postauksesta! Kyllä päättäjät ovat kiinnostuneita käymään kouluilla. Olen käynyt viime kesäkuun jälkeen noin 70 koulussa ja päiväkodissa, mutta en vielä teillä. Lähetän sinulle sähköpostia ja sovitaan tapaaminen, jotta voidaan keskustella lisää vaikkapa isomman opettajakokouksen yhteydessä.
    Ystävällisin terveisin
    Pia Pakarinen
    apulaispormestari, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

    Liked by 1 henkilö

      1. Niin kauan kuin te(opettajat) uhraudutte siellä, niin kauan meno jatkuu entisellään- joukkoirtisanoutumisen uhka voisi herättää alueen päättäjät- mukaan myös some ja muu uutisointi!

        Liked by 1 henkilö

      2. Hei Maarit! Kiitos kommentista. Tekstin on lukenut lyhyessä ajassa lähes 10 000 lukijaa ja siitä on tykätty/jaettu Facebookissa yli 2000 kertaa. Uskon, että muutos tapahtuu, kun opettajat ja varhaiskasvattajat pitävät yhdessä ääntä paremman kasvatuksen ja lasten oikeuksien puolesta! Siitähän tässä on kyse. Mutta siihen muutokseen tarvitaan hieman rohkeutta. Mun blogi on yksi osa sitä.

        Liked by 1 henkilö

    1. Hei, nimenomaan päättäjien tulisi kuunnella laajemmin työyhteisöä päiväkodissa ja koulussa, eikä vain johtajaa/rehtoria, joilla on usein hyvin erilainen käsitys arjesta tai motivaatio puhua. Kiitos.

      Tykkää

  4. ”..miettivät arvostaako kukaan heidän työpanostaan..”
    Itse olen pienemmältä paikkakunnalta enkä tiedä onko täällä asiat paremmin vai onnistuuko koulu vain piilottamaan tämmöiset ongelmat kodeista. Lapseni on yllättäen tarvinnut paljon lisätukea normaalin opetuksen lisäksi ja tämän onneksi opettajat ovat huomanneet ja kertoneet minulle koska en sitä itse nähnyt aiemmin. Ainakin itselläni on massiivinen arvostus opettajia kohtaan! Olen sen heille kertonutkin ja he vain (ehkä vaatimattomuuttansa) ohittavat asian – ”työtänihän minä vain tässä”.
    Työtä kyllä, mutta maailman tärkeintä.

    Tykkää

    1. Kiitos! Kaikki työ on arvokasta ja tärkeää. Onpa upeaa, että olet kertonut opettajille kuinka heitä arvostat! Vaikka kuittaavat vaatimattomina, varmasti tuntevat lämmön sydämessään. Hieno ele.

      Tykkää

  5. Loistava teksti!

    Lapset on unohdettu eikä lasten etua ole ajettu politiikassa pitkään aikaan.

    Menetin uskoni systeemiin siinä kohtaa, kun yläkouluikäinen päätti lakata käymästä koulua ja parin vuoden lastensuojeluasiakkuuden jälkeen asiakkuus lopetettiin, koska tulosta ei tullut. En voi ymmärtää, miten meidän yhteiskunnallamme on varaa tämmöiseen ihmiselämän hukkaamiseen. Lastensuojelu ei vaan pysty toimimaan tilanteessa, jossa perhe ei tee yhteistyötä eikä lapsen henki ole vaarassa, koska kaikki aika menee joko asiakkaisiin, jotka tekevät yhteistyltä tai tilaneisiin, joissa lapsen hyvinvointi on vaakalaudalla. Eikä silti kaikkia ehditä auttaa ajoissa!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä: lapset ovat tärkeimpiä. Heidän vuoksi tätä duunia tehdään, he ovat se valo ja ilo meidän arjessa. Pidetään siis huolta! ❤

      Tykkää

    2. Vastuu lasten kasvatuksesta on ensisijaisesti vanhemmilla, ei yhteiskunnalla tai koululla. Oikeuksia kyllä ollaan vaatimassa, mutta välillä olisi hyvä muistaa myös oma vastuu, ja ne pienetkin päivittäiset valinnat (ja oman esimerkin voima), joilla on suurin vaikutus lapsen käyttäytymiseen.

      Tykkää

  6. Tunteenpurkaus varmastikin, mutta karua tekstiä. Lapseni pitäisi aloittaa ekaluokkansa koulussanne ensi syksynä. Koulunvaihto on mahdollista.. Onko ohjeesi tehdä näin? o.O Olen kuullut muilta vanhemmilta koulustanne hyvää, mutta työntekijöitä lähinnä huonoa. Varsinkin väkivallan uhkaan ja sairaalakoululapsiin takerrun tekstissäsi. Rehtorikin mainitsi väkivaltaisesta käytöksestä puolihuolimattomasti vanhempainillassa. Onko väkivalta tai sen uhka teillä todella arkea? Onko väkivaltatilanteista tehty rikosilmoitukset poliisille ja onko poliisi pyydetty mukaan asiaa ratkomaan?

    Ohjaavathan perusopetuslain kurinpitoon liittyvät pykälät toimintaanne? Tiesittehän, että ”oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi”. Laki sanoo myös: ”Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen.” Ja sosiaalitoimen on otettava koppi. Turvallisuus ennen kaikkea! Päättäjät eivät asiaa huomaa, jos koulussa siedetään ja siedetään.. Mahtavaa Pia Pakarinen, että kommentoit.

    Lapsen koulunaloitus ahdistaa nyt todella tekstisi luettuani. Uskaltaako häntä laittaa kouluun, jonka työntekijät eivät omiaan sinne toisi ja jossa opet ovat itku silmässä, väsyneitä, rikki ja toivottomia. Ymmärrän tuskasi, mutta tekstisi toivottomuus huolestuttaa ja sai jopa ärsyyntymään. Eikö mitään keinoja ole? Miksette mene lakkoon?

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi. Ymmärrän, että tekstin lukeminen huolestuttaa. Olen opettanut useassa koulussa urani aikana ja eniten Kontulassa. Kirjoitan yleisellä tasolla, yritän tarttua kiinni rakenteisiin ja tuoda esiin ongelmia niissä. Kun osoitan fiksaamisen tarvetta rakenteissa, pyrin tekemään opettajalle suotavaa aktiivista yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Se on pakollista, jopa toivottavaa. Koulussa tehdään päivittäin arvokasta ja upeaa työtä. Minä en ohjeista tai halua ketään tekemään ratkaisuja kirjoitukseni perusteella. Olen kirjoittanut aiemminkin väkivaltakulttuurista, se ei ole vain Itä-Helsingin pulma. Sairaalakoulu ei ole pelottava asia. On hienoa, että meillä on sellainen paikka, joka myös osittain kuntouttaa tukea tarvitsevaa lasta tai nuorta. Nykyinen hallituksemme on leikannut reilusti koulutuksesta ja se näkyy arjessamme. Opettajat ovat ammattitaitoisia ja erittäin kykeneviä, he tekevät ihmeitä joka päivä. Koulussa toimitaan virallisten ohjeistuksien mukaan ja tunnetaan lakipykälät. Olen aiemmin kirjoittanut opettajien työn kiireestä, myös se on koko Suomen pulma, ei vain Kontulan. Kontulan alueen vahvuus on ehdottomasti monikulttuurisuus, aktiiviset asukkaat ja ihanat perheet. Siksi minä olen opettanut 7 vuotta Kontulassa. Enkä vaihtaisi pois päivääkään. Kirjoituksellani haluan pitää kiinni kaikesta siitä parhaudesta, jonka olen saanut kokea alueen opena. Olen saanut tekstin vuoksi palautetta ympäri Suomea. Olen kiitollinen niistä jokaisesta. Ne kertovat siitä, että samoja haasteita on kaikkialla. Kun puhumme asioista ääneen, voimme yhdessä parantaa koulujärjestelmäämme ja herättää viisaat päättäjät.

      Tykkää

      1. Kiitos vastauksesta Elina. Se selkeytti minulle aiempaa tekstiäsi, jossa yleiset ja yksittäiset esimerkit ja ajatukset taisivat vaihtaa olettamaani tihuvampaan vuoroa.. Tai ehkä ainakin tunnettasi kuvaa kommenttisi perusteella ennemmin riittämättömyys ja turhautuminen kuin pelko ja epätoivo.. 🙂

        Sairaalakoulu ei toki paikkana ole pelottava, mutta pelosta puhutaan silloin, kun kirjoitetaan lapsista ”jotka olisi Helsingin keskustassa siirretty sairaalakouluun jo pari vuotta sitten”. Sanavalinnalla viitataan usein (väkivaltaisesti) oireileviin lapsiin, jotka kuormittavat ryhmää tai opettajaa kohtuuttomasti ja aiheuttavat koulussa vaaratilanteita.

        Kun kirjoitat, että ”opettajat eivät suostuisi laittamaan omia lapsiaan omaan työpaikkaansa”, kirjoitatko omasta työpaikastasi vai yleisellä tasolla? Jos kirjoitat näin avoimesti ja vahvasti omasta työpaikastasi, jää väkisinkin pohtimaan mitä juuri teidän koulussanne on tapahtumassa ja miksi tällaista keskustelua opettajakunnassa käydään.

        Olen iloinen että näet työpaikassasi ja Kontulassa hyvää ja mahdollisesti jopa enemmän sitä hyvää, kun pitkän uran olet täällä tehnyt.. Tekstisi on puhutteleva, kärjistävä ja, paremman sanan puutteessa, epätoivoinen :D, mutta varmasti juuri siksi avunhuutosi on saanut niin paljon näkyvyyttä ja toivottavasti konkreettisia toimia. Sitä arvostan.

        Tykkää

      2. Kiitos kommentista. Hyvä, että asia selkeni. Kuuntelin taannoin eduskunnan kyselytuntia ja Vihreiden Niinistö piti puheenvuoron, jossa halusi herätellä päättäjiä koskien varhaiskasvatusta ja erityisesti isoja ryhmäkokoja. Tällöin hän mainitsi saman kuin minä, kasvattajat, jotka eivät laittaisi lastaan omaan työpaikkaansa. Olen kuullut sitä ympäri Suomea, mutta valitettavasti myös Kontulassa. Meidän opettajien suurin toive jo pitkään on ollut pienemmät ryhmäkoot. Siitä on keskusteltu mediassa, lehtien palstoilla ja radiossa. Jotta toimiva koululaitos jatkossakin on maailman paras, toivon päättäjiltä viisautta tähän. Tekstini tyyli on tarkoin harkittu. Olen kirjoittanut blogiani jo muutaman vuoden ja tällä tekstillä halusin nostaa asian ihmisten silmille. Lukijamäärä on melkoinen, joten se toivottavasti toimi ja teksti auttaa ihmisiä keskustelemaan kenties tärkeimmästä aiheesta, kasvatuksesta.

        Tykkää

      3. Paljon köyhempiä alueita, kuin Kontula, on muualla Suomessa, mutta vain teille pitäisi siis antaa jotain erityistukea.

        Kontula on vauras lähiö, yks kaupungin vanhimmista, palveluita on joka lähtöön: kirjasto, kolme kauppaa, ravintoloita, uimahalli, terveyskeskus, metro, poikittaisliikenteen pysäkki, Burgen King ja mitä vielä. Tuollaisen paikan ongelma ei voi olla se että jotain puuttuu vaan se että jotain tehdää väärin !

        Teretuloa katsomaan pohjoiseen miten selvitään kun ei ole mitään ja on varmasti köyhempiä lapsia kuin teillä. Kyllä raha kelpaa tännekin.

        Kiitos.

        Tykkää

  7. Opettajien lisäksi koulumaailmassa toimii toinenkin ammattiryhmä jonka ammattitaitoa, työmäärää ja panostusta aliarvioidaan sekä vanhempien että opettajien toimesta. Myös ohjaajien jaksaminen on nykyisin todella haastavaa oppilasmateriaalin, työn arvostuksen puutteen ja vielä naurettavemman palkan takia. Opettajan uupuessa mahdottoman työtaakan alla monesti ohjaaja on se joka luokassa huomioi lasten erilaiset tarpeet, valmistaa materiaalit ja on jopa koteihin yhteydessä. Ohjaaja murehtii lasta jonka käytös ja oppiminen kärsii siitä että opettajan aika menee uusien vaatimusten ja mitä erinäisten paperien täyttämiseen. Moni opettaja kertoo miten ei ole lapsille aikaa enää kehittää mukavaa opiskelumateriaalia tai työtapoja vaan aika menee vaan siihen että pysytään opsin vaatimassa tahdissa.

    Ne lapset jotka eivät ole koulukuntoisia, mutta joutuvat resurssien puutteen vuoksi käymään koulua normaalissa luokassa, jäävät usein ohjaajien valvottaviksi, jotka sitten ottavat vastaan rumat sanat, lyönnit, potkut ja yrittävät siinä hötäkässä vielä saada lapsen oppimaankin.

    Suomessa ohjaajat ovat ammattitaitoista henkilöstöä joilla usein on suurempi tietämys erityislapsista kuin opettajalla. Ohjaaja myös ehtii tehdä erilaisia huomioita oppijoista jotka välittää opettajalle.

    Sen lisäksi että ohjaajat myös uupuvat työtaakkansa alle, joutuvat he vielä kokemaan aliarvostusta esimiehiltään, työpaikoillaan ja mediassa. Usein suurimman kiitoksen antaa vanhempi joka näkee miten ohjaaja on tukenut lasta haasteissa.

    Kovin toivoisin minäkin että näistä asioista päättävät elimet jalkautuisivat kouluihin katsomaan mikä tilanne todellakin tällähetkellä on koulumaailmassa.

    Tykkää

    1. Ohjaaja? Vai puhutko (koulunkäynti-)avustajista? Ihan vain mielenkiinnosta kysyn tarkennusta. Jos vaikka joku ohjaajaresurssi olisi meilläkin jossain kaapin hyllyllä odottamassa, kunhan osaisimme oikealla nimellä sellaista anoa.

      Tykkää

  8. Totta joka sana varmasti. Tässä toteutuu se vanha totuus että ”kusi valuu alaspäin”. Ylätasolla tehdyt päätökset realisoituvat siellä, missä päättäjiä ei näy. Helppo siirtää seuraukset eteenpäin. Voimia!

    Tykkää

  9. Suomi nousi Pisa-maiden kärkeen edellisten opetussuunnitelmien mukaisella opetuksella. Nyt sitä luonnehditaan vanhanaikaiseksi, järjettömäksi, tehottomaksi, kannustamattomaksi ym. ym. Ihmetyttää, miksi heitetään romukoppaan koulujärjestelmä, joka todistetusti toimi parhaiten koko maailmassa. Uusin, tällä kertaa matematiikkaan, luonnontieteisiin ja lukemiseen painottuva Pisa-tutkimus on juuri nyt käytössä, mutta sen tulokset eivät tähän vastaa, sillä siihen osallistuvat ysiluokkalaiset ovat viimeinen edellisen opetussuunnitelman mukaisesti opiskellut ikäluokka.

    Tietysti koulua pitää kehittää, uudistaakin, mutta tällä kertaa uuteen järjestelmään siirtyminen tuntuu kyllä hypyltä tuntemattomaan. Minkähän verran inkluusion, oppisisältöjen ja työskentelytapojen muutosten, digitalisaation, mieleenpainamisesta luopumisen ym. vaikutuksia on ennalta tutkittu ja seurattu? Koodaamisen ja robotiikan periaatteiden oppiminen ei luonnistu hallinnollisin päätöksin.

    Sijaistavan emeritusopettajan silmin nähtynä opettajan työn painopiste on siirtynyt muutaman pykälän byrokraattiseen suuntaan. Erilaiset palaverit, koulutukset, suunnittelut, kirjaamiset ja kotien kanssa viestintä ovat lisääntyneet siinä määrin, että ne jo syövät opettajien henkistä läsnäoloa opetusryhmissään. Tarpeellisiahan nuo ovat, mutta ovatko ne kaikki aivan välttämättömiä nykyisessä laajuudessaan. Rehtoritkin joutuvat viettämään suuren osan ajastaan koulutuksissa ja kokouksissa poissa työpaikoiltaan, joita heidän kuitenkin pitäisi johtaa.

    Juuri nyt remontoidaan vanhoja kouluja ja rakennetaan uusia ja tietysti uuden opetussuunnitelman mukaisiksi avokonttoreiksi. Mitä tapahtuu, jos käykin niin, että uudistus ei toimikaan odotusten mukaisesti eivätkä uudet rakennukset sovellu paluuseen. (vrt. joukko-oppiin ideologisin perustein siirtyminen ja vaivihkainen paluu vanhaan)

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Tuot esiin tärkeitä asioita, näitä varmasti moni pohtii. Opettajien työmäärä on vuosi vuodelta lisääntynyt, työ muuttunut vaativammaksi ja uusi ops tuonut lisähaasteita. Monessa koulussa loppuvat tilat ja avokonttoreissa ei voi kuvitellakaan opettavansa levottomia oppilasryhmiä. Tuntuu, että ideologia ja todellisuus ei kohtaa.

      Tykkää

    2. Peruskoulu on neuvostoliittolaisen Vasili Suhomlinskin ideoima, DDR:stä Ruotsin kautta Suomeen kopioitu. Kyllä, peruskoululla on raskas tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ideologinen painolasti. Mutta yllätys yllätys, joukko-oppi, nimestään huolimatta, kopsattiin USA:sta… patataantumuksellinen opettajakunta vain sekosi tuohon joukko-oppi -nimeen. Muuten olen sitä mieltä, että peruskoulua ei (Itä-)Saksan ja Ruotsin tavoin ole romutettu Suomesta, koska opettajien vahva ay-lobby ei halua toisaalta yksityiskoulujen asiakaspalvelijoiksi, toisaalta kurjalistokoulujen vanginvartijoiksi — kuten Ruotsissa lienee käynyt…

      Tykkää

  10. Tämä kohta kirjoituksessasi herätti minut pohtimaan: ”Koulussamme työskenteli viisi vuotta sitten yksi Suomi toisena kielenä-opettaja. Nyt heitä on viisi. Resurssiopettajia on aiempina vuosina ollut useita, nyt yksi.”

    Viittaatko tällä siihen, että S2-opettajan hyödyllisyys koko luokan arjen suhteen on pienempi kuin resurssiopettajan hyödyllisyys? Tällaisen näkemyksen allekirjoitain joissai tapauksissa, vaikka työskentelen S2-opettajana. Joskus S2-opettajan resurssia haaskataan vain muutamelle oppilaalle. Resurssiopettajan resurssi on jo lähtökohtaisesti nähty kohdistuvan koko luokalle. Parasta tietenkin olisi, jos sekä resurssi- että S2-opettajia olisi tarpeeksi ja luokkakoot olisivat tarpeeksi pieniä. Mitä ne eivät ole, kuten kaikki tiedämme.

    Koen koulussani olevani äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärien opettaja kaikkia oppilaita varten – oppimäärästä huolimatta (koulussani opetettavia oppimääriä ovat suomen kieli ja kirjallisuus sekä suomi toisena kielenä ja kirjallisuus). Yhdessä luokanopettajien kanssa opetamme yhdessä sekä erikseen ja jaamme oppilaita joustavasti pienempiin ryhmiin tarpeen mukaan. En kannata ekskluusiivista S2-opetusta, jota eräs professori kerran kuvasi muistaakseni termillä reservaattiopetus.

    Nykytilanteessa esimerkiksi Itä-Helsingin kouluissa yksikään oppilas ei hyödy siitä, että S2-opettaja ottaa mukaansa kerran-pari viikossa erilliselle tunnille 2-6 oppilasta. Tiedän kuitenkin tämän käytännön elävän ja voivan hyvin. Suurimman hyödyn S2-opettajan resurssista saa koko luokka silloin, kun opetus toteutetaan kiinteässä yhteistyössä luokanopettajan kanssa joustavin opetusjärjestelyin. Usein luokanopettajaparini kanssa vedämme yhteisen aloituksen, jonka jälkeen tunnin teemasta riippuen jatketamme kaikki yhdessä joko samassa tilassa tai eri tilassa joustavin ryhmin. Resurssiani käytetään sekä ylöspäin että alaspäin eriyttämiseen. Ja näin jokainen oppilas, oppimäärästä riippumatta, saa tukea suomen kielessä ja kirjallisuudessa. Lisäksi kaikki oppilaat saavat mallia kielenkäytön eri tavoista ja oppivat toisiltaan.

    S2-opetus saanut alkunsa aikoinaan siinä tilanteessa, kun S2-taustaisia oppilaita oli muutama per luokka. Tämä ei tietenkään vastaa enää todellisuutta. Mutta erillinen S2-opetus mielestäni on jäänyt tästä huolimatta elämään tietynlaisena normina. Tästä herää kysymys (1) ja huomio (2):

    1) Onko mitään järkeä jakaa oppilaita erillisiin ryhmiin vain oppimäärän peruseella? ”Miks me ollaan täällä sun kaa?” on hyvin yleinen pohdinnan aihe erillisillä S2-opettajan tunneilla. Ja tässä kohtaa on usein tapahtunut se, että S2-opettajan erillisillä tunneilla istuvat usen juuri rodullistetut oppilaat. Ja lisäksi: oppimäärä kun määräytyy esimerkiksi väestörekisteriin merkityn kielen perusteella. Vaikka perusopetuslain mukaan oppilaan huoltaja valitsee huollettavansa oppimäärän.

    2) Oppimäärän suomi toisena kielenä ja kirjallisuus tavoitteena on oppilaan siirtyminen oppimäärän suomen kieli ja kirjallisuus opiskelijaksi (tämä on luettavissa uusimmasta opsista, en nyt muista sivua).

    Yksi kipukohta tosin on se, että miten alkuopetuksen inklusiivisten valmistavien oppilaiden opetus järjestetään. Heillä on suurempi viikkotuntimäärä kuin yleisopetuksen oppilailla, ja S2-opettajan resurssia ei mielestäni kohdistaa vain ja ainoastaan näille oppilaille. Mielestäni tätä varten koulussa pitäisi olla valmistavan oma opettaja myös inklusiivisia valmistavia varten. Tämä on mielestäni kipukohta nykyisessä järjestelmässä. Ylempien vuosiluokkien oppilaathan opiskelevat osin myös valmistavassa luokassa.

    Kipukohta on myös ero opetusvelvollisuudessa. Luokanopettajan opetusvelvollisuus on 22-24 vuosiviikkotuntia ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan, joita myös S2-opettajat ovat, 18 vuosiviikkotuntia. Palkkaerosta nyt puhumattakaan. Luokanopettajalla on ryhmänohjaajan vastuu, aineenopettajalla ei. Nämä kipukohdat nousevat suoraan rakenteista. Olen yrittänyt parhaimpani mukaan auttaa luokanopettajia erilaisissa asioissa, ja luonnollisesti otan myös vastuuta tietyissä asiosisa enemmän kuin luokanopettajat (esim. arjen suunnittelu yms., retkien ja vierailujen järjestäminen yms.). Näin työmäärä jakaantuu tasaisemmin.

    Tykkää

    1. Hei! Hyviä huomioita ja jokaista kohtaa olen pohtinut myös itse sekä kollegoiden kesken. Tekstissä totean asian niin kuin se on, ilman sivumerkitystä. Paras tilanne olisi, jos sekä S2-opettajia että resuja olisi riittävästi, jopa jokaiselle luokkatasolle omansa tai kaksi. Edelleen, opetusryhmät ovat liian isoja ja S2-oppilaita luokissa enemmän kuin on järkevää kielen kehittymisen kannalta. Tällä hetkellä kaiken opettamisen haasteena on yhteissuunnitteluajan vähäisyys. Kun suunnitteluaikaa ei ole, moni resu kääntää luokassa oppilaiden kirjansivuja tai opettaa sitä sun tätä muutaman kerran viikossa. Olen tehnyt sitä työtä myös itse ja välillä työn hyöty oli vaikea nähdä. S2-opetusryhmät ovat suurempia kuin luokkaan jäävä porukka, eikä opetus enää vastaa alkuperäistä tarkoitusta. Meidän koulussa on inklusiivisia varten oma opettaja, mutta haasteet alkavat kun ns. reppuraha loppuu. Kaiken kaikkiaan tarvitsemme avointa keskustelua koulujen sisälle resurssien käytöstä ja opettajilta joustavuutta muuttaa omia opetusjärjestelyjä.

      Tykkää

      1. Tässä ketjussa väitetään aika taajaan, että luokan tai ryhmän koko on liian suuri. Pyytäisin arvioita tai tietoa keskimääräisestä luokka-/ryhmäkoosta vuosina 1987, 1997, 2007 ja 2017, jotta nähdään, mikä on ollut kehitys.

        Tykkää

  11. Kiitos erittäin ansiokkaasta kirjoituksestasi. Koulun ja kasvatuksen ahdingosta on syytä puhua isoin kirjaimin niin että tulee kuulluksi ja lainsäädännössä saadaan aikaan korjauksia. Pienemmät ryhmäkoot voisivat auttaa jo paljon.Yhteisen elämänkatsomustiedon tulo kouluihin kestää kummallisen pitkään… Voimia, rohkeutta ja sitkeää päättäväisyyttä sinulle ja muille kasvatustyön tekijöille!

    Tykkää

  12. Toimin itse vaehaiskasvatuksen opettajana, mutta kirjoituksessasi on paljon tuttua. Aloitin uraani sosioekonomisesti heikommalla alueella,mutta tilaisuuden tullessa vaihdoin ns. Paremmalle alueelle. Ihan oman jaksamisen takia. Arvostan teitä jotka jaksatte .

    Tykkää

  13. Hyvä kirjoitus. Totta. Pieni sisältöön liittymätön huomio: pitää kirjoittaa ’joudutaan tekemään’ ei ’joudutaan tehdä’. Hieman riipaisi sisintäni…

    Tykkää

  14. Ehdotus S2-oppilaiden määrän rajasta per luokka ei mielestäni ole loppuun asti mietitty. Miten tällainen toteutettaisiin? Oppimäärän – ja kotikielen – nimittäin tunnetusti määrittää huoltaja, ja S2-status on oppilaan oikeusturva esimerkiksi arvioinnissa.

    Näen, että diskurssi koskien esimerkiksi S2-oppilaiden määrän rajaamista ylläpitää toiseutta ja saa monet huoltajat valitsemaan lapselleen oppimäärän suomen kieli ja kirjallisuus. Tämä ei ole aina lapsen edun mukaista. Vaikkakin S2-oppimäärän tavoite onkin S1-oppimäärän lukijaksi siirtyminen.

    S2-statuksella oppilas on oikeutettu äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärään S2 ja kirjallisuus, joka huomioi sisällöissään ja tavoitteissaan monikielisyyden. Lisäksi S2-statuksella on oikeutettu tarvittavaan kielelliseen tukeen. Tätä tukea voi antaa luokanopettaja, erityisopettaja tai S2-opettaja. Usein tällainen tuki on myös kaikkien oppilaiden tukea. Käsitteiden avaaminen, selkokielentäminen yhdessä oppilaiden kanssa ja virkerakenteiden tai sanaston opettelu on kaikkia hyödyttävää tukea. Etenkin nykyajan monimediaisessa maailmassa, johon oppilaat ovat kiinni kasvaneet.

    Näen, että haastena on enemmänkin opetussuunnitelman – ja koulun – keskiluokkainen normi. Opetussuunnitelma rakentuu sen oletuksen varaan, että huoltajat ovat lukeneet lapselleen aina, sosiaalistaneen häntä erilaisiin tekstimaailmoihin. Joita koulussa tarvitaan. Se, onko lapselle luettu paljon ennen hänen koulun aloitustaan, ei ole kiinni vain ja ainoastaan siitä, mikä lapsen äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärä sattuu olemaan. Lapset, joille on luettu esimerkiksi muulla kielellä kuin suomeksi paljon, sosiaalistuvat koulussa suomen kielen rekistereihin nopeammin kuin ne lapset, joille ei ole luettu. Oli ensikieli sitten mikä hyvänsä. Ja kielellisiä haasteita on yhtälailla sekä suomea äidinkielenään puhuvilla lapsilla kuin monikielisillä lapsilla. Uskallan tosin väittää, että S2-lasten kielellisiin haasteisiin tartutaan helpommin, koska monikielisyys nähdään usein vain haasteena. Se, ettei osaa suomea (tai muuta valtakieltä), ei ole oppimisvaikeus tai muu erityinen vaikeus (aiheesta lisää: https://www.turkulainen.fi/artikkeli/628348-turku-loysi-keinon-lyhentaa-puheterapian-jonoa)

    Mutta siitä olen samaa mieltä, että resursseja kouluihin pitäisi saada huomattavasti enemmän kuin mitä nyt on. Etenkin segregoituneille alueille. Helsingissä suuri haaste on se, että kouluilla on käytännössä samat oppilashuollon resurssit riippumatta siitä, millaisella alueella koulu sijaitsee. Tämä on suuri vääryys. Ja juuri HOAY:n lehdessä kontulalaisen yksityiskoulun opettaja mainitsi yksityiskoulun eduksi sen, että kouluun saatiin nopeasti täyspäiväinen psykologi ja kuraattori, koska alueen haasteet tällaista resurssia tarvitsivat. Se siitä tasa-arvoisesta perusopetuksesta.

    Tykkää

    1. Segregoituminen on kaupungistumisen oheistuote ja siis megatrendi, kuten kaikki ovat varmasti jo kuulleet. Helsingin kaupunginosat eivät segregoidu — Helsinki segregoituu. Eriytyminen tuottaa homogeenisempia kouluja ja ryhmiä, mikä tehostaa opetustyötä ja oppimista (homogeenisemmassa ryhmässä yhdentasoinen opetus palvelee useampia). Siksi segregoituneille alueille (lähinnä suuriin kaupunkeihin) ei tarvita suurempia resursseja. Toki koulun olisi saatava itse päättää, miten resurssina allokoi (opettajia, ohjaajia, kuraattoreita, järjestysmiehiä, …).

      Mitä tulee ”tasa-arvoiseen perusopetukseen”, on ensin määriteltävä, mitä sillä tarkoitetaan. Vasta sen jälkeen voimme keskustella siitä, onko sellaiseen syytä pyrkiä ja miten sellaisen voisi saavuttaa.

      Tykkää

  15. Hieno kirjoitus Elina!

    En yleensä kommentoi mitään kirjoituksia, vaikka paljon oman alani kirjoitteluja seuraankin. Syykin on aivan selvä: elän aivan eri todellisuudessa kuin valtaosa opettajista -siellä, mistä ei kukaan halua tietää mitään. Olen työskennellyt lähes 12 vuotta tarkalleen kuvaamissasi oloissa. Kun tätä todellisuutta yrittää kuvata jollekin ulkopuoliselle, saa yleensä kahdenlaista vastaanottoa: joko kuulijasta aistii, että hän pitää kertomaani jotenkin ”väritettynä” /epäuskottavana, tai sitten saan vain suoran kysymyksen: ”miksi et mene johonkin muualle töihin?” Tämä herättää minussakin aina pienen aktivistin: ”Näinkö tätä maata rakennetaan -heikoimpia sortaen?”.

    Bongasin kirjoituksesi #SOKF-faceryhmästä. Tänään ryhmässä oli jaettu juuri Hesarissa ilmestynyt mielipidekirjoitus: ”Lasten pitää saada tukea oppimisvaikeuksiinsa”. Nauroin ääneen artikkelia lukiessani, vaikka se oli ihan täyttä asiaa. Ironian ymmärtää kyllä koko tuskallisuudessaan, jos ymmärtää.

    Lopuksi alleviivaan, että olet täysin oikeassa siinä, että kovempia opeja kuin ne, jotka vääntävät leipänsä ghetossa, ei tästä maasta löydy. Siinä kohdassa, kun tieto ei enää auta, alkaa vasta taito ja Siperia kyllä karsii loput. Ei tämä silti tarvitsisi aina näin kovaa olla. Monihan varmaan pitää myös meitä pelkän työpaikan perusteella huonompina opeina.

    Älä anna periksi, en anna minäkään!

    Tykkää

    1. Hei,

      En tiedä missä olet opettajana, mutta jos viittaat Kontulaan ghettona, olet mielestäni väärässä, ainakin Kontulassa asuvan ihmisen näkemyksen mukaan.

      Tykkää

      1. Hei! En ole tekstissäni viitannut Kontulaan ghettona. Olen opettanut monessa eri paikassa. Tekstissä puhun rakenteellisista ongelmista, jotka koskettavat muutakin Suomea kuin Itä-Helsinkiä. Olen opettanut Kontulassa 7 vuotta ja rakastan paikkaa. Olen ollut iloinen jokaisesta työvuodestani alueella. Olen kirjoittanut aiemmin eri näkökulmista, tähän tekstiin valitsin tämän. Kannattaa selailla tekstejä taaksepäin, jos kiinnostaa lukea mitä muuta olen ehtinyt kirjoittaa.

        Tykkää

      2. Entisenä kontulalaisena paikka on ihan kauhea. Ja mitä tulee opettajan kokemuksiin, niistähän tässä alunperin lienee ollut kysymys, niin on sama minä kukin Kontulaa tai Itähelsinkiä yleensäkin pidämme. Tässä voi päteä vain samoissa oloissa pärjäävät opettajat, joille nostan kyllä hattua. Itse nostaisin kytkintä, ja nopeasti. Olkoon siellä niissä oloissaan jossa haluavat. Kun ei kerran kelpaa.

        Tuomelle kovasti voimia. Olet kyllä melkoinen sissi.

        Tykkää

  16. Armeijani jäi kesken 18 vuotiaana ja suoritin palveluksen loppuun 28 vuotiaana siviilipalveluksena eräällä yläasteella. Luokissa meno oli aivan kamalaa ja näin parin opettajan itkevänkin. Kirjaimellisesti odotin pääseväni pois sieltä. Ihmettelin kuinka kukaan sellaista työtä jaksaa. Ihme kyllä opettajilla oli hyvä henki ja toisten tukeminen oli vahvaa.

    Luokissa työskentely oli vähintäänkin hankalaa sekä kunnioitus opettajia (hyvin ammattitaitoisia ja pitkäpinnaisia) olematonta. Sääliksi kävi niitä harvoja oppilaita, ketkä tosiaan yrittivät.

    Kotikasvatuksessa on tapahtunut selkeä notkahdus alaspäin ja tämä näkyy suoraan koulun arjessa.

    Itse olen sitä mieltä, että uskonnon opetus ei kuuluisi kouluun ja sitä tulisi opettaa vain elämänkatsomustiedon oppiaineena. Sama koskee kieliä. Vain suomea ja ruotsia tulisi opettaa virallisena kielenä ja muut äidinkielet jättää pois. Ne sitovat kestämättömän määrän resursseja ja ohjaavat etniset oppilaat suoraan omiin ryhmiinsä mikä estää jo valmiiksi hankalaa integraatiota, joka selvästi opitaan kotona.

    On järjetöntä sitoa ammattimaisten opettajien kädet ja jättää heidät heitteille. Joskus vanhassa on vara parempi. Ja niin se näyttäisi nyt olevan.

    Tykkää

    1. En syyllistäisi vanhempia kasvatuksen puutteesta. Yhteiskunta asettaa ihmisille keskenään ristiriitaisia vaatimuksia, joita on mahdoton täyttää (kuten ”ole läsnä lastesi arjessa — kaikki ne 2 tuntia jotka jäävät kun hoidat burnoutin takia sairaslomalla olevien duunikavereidesi hommat omiesi ohella” jne).

      Tehokkuuden tavoittelu on syönyt tulokset vähän joka sektorilla.

      Tykkää

  17. ”Helsingissä etenkin pojat ja maahanmuuttajataustaiset oppilaat hyötyivät, kun heidän koulunsa sai erityisrahaa koulualueen perheiden heikomman tulotason perusteella.”
    https://yle.fi/uutiset/3-9781021

    –>> Itä-Helsingin kouluissa budjetti per oppilas on siis isompi kuin ns. parempien alueiden kouluissa.

    Tykkää

  18. Tällaisesta kehityksestä viisaat varoittivat jo aikaa sitten. Mutta päättäjät ja valtaosa äänestäjistä ei välittänyt: tuli inkluusion ideologia, tuli kurittomuus, tuli hallitsematon maahanmuutto. Alkaa olla jo myöhäistä herätä siihen, mikä ja miksi oli ennen paremmin. Tänä iltana Ylen TV1:ssä keskustellaan lyhyesti Malmösta.

    Tykkää

    1. Juuri näin. Tilanteessa on olemassa näkijät, kokijat, tekijät ja tulkitsijat. Joiltakin yksilöiltä onnistuu nähdä suurempi kokonaisuus ja toimintansa vaikutukset sekä asettaa tavoitteet halutun päämäärän saavuttamiseksi. E.T. on esittämänsä asian tuntija ja tietäjä, tavoitteellinen toimija. Opettaja, joka ottaa somessa, koulussa ja muualla yhteiskunnassa kantaa selkeällä viestillään huomataan varsinaisessa kohderyhmässään – eli lapset ja nuoret oppivat esimerkistä puolustamaan oikeuksiaan, ottamaan kantaa, perustelemaan ja tavoittelemaan. Lapset ei kelaile, että jos mulla olis tota ja tota niin mä ehkä voisin sitä ja tätä, ne toimii olemassa olevassa omaamillaan taidoilla ja kyvyillä ja aikuisten tehtävä on olla tietoisia esikuvia ja opastajia, miten hankitaan lisää tietoa, vaikutetaan, suunnitellaan, perustellaan, muututaan ja muutetaan. Kannetaan vastuuta omista valinnoista. Yritetään eikä lannistuta.
      Energiaa riittää idässä, nyt se on kuin tuuli tai aurinko, sitä ei ole valjastettu kunnolla mihinkään. Jos keskustassa voima on tuttu kivihiilen poltto niin uusilla tulokkailla se voi olla jotain muuta. Respect! Hyvä Elina!
      Ps. Ei kaikkea tarvitse sanoittaa. Kiasmassa ja HAM:ssa asiaan liittyvät ajankohtaiset näyttelyt meneillään. Ja varhaiskasvatuksella on asiaa keskiviikkona(kin).

      Tykkää

  19. Uusi opetussuunnitelma on utopistinen jopa niissä luokissa, joissa opiskelurauha vielä on jäljellä. Suuri osa peruskoulun 6-16 vuotiaista oppilaista ei ole kykeneviä itseohjautuvaan ja omat tavoitteet asettavaan oppimiseen, vaan he tarvitsevat aikuisen ammattitaitoista ohjausta, jota vanhanaikaisesti myös opetukseksi kutsutaan. Aivan erityisen epäonnistunut uusi OPSi on silloin, kun luokka on täynnä integroituja, muuten vain rauhattomia ja/tai kielitaidottomia oppilaita. Tuollaisessa luokassa edes hyvät oppilaat eivät opi ilman kodin erittäin vahvaa panosta. Mitä enemmän oppiminen siirtyy kotien vastuulle, sitä eriarvoisempi on lopputulos ja sitä voimakkaammin koulutus Suomessa tulevaisuudessakin periytyy.

    Toinen iso virhe nykykouluissa on ns. digiloikka. Digitaalisuus on vakavasti aliresurssoitu, laitteet ja verkot eivät toimi eikä tukihenkilöstöä tunnu lainkaan olevan. Tämä on saanut luokissa aikaan absurdeja tilanteita. Viimeksi eilen kuulin omilta lapsiltani, ettei biologian tunnilla oltu voitu lainkaan opiskella, koska koulun verkko oli alhaalla. Tunnilla oli tarkoitus tehdä ja esitellä ryhmätöitä. Ryhmätyöt tehdään koulussa täysin netin varassa eli sekä ohjelmistot että tallennustila ovat pilvipalvelussa ja silloin kun netti ei toimi, ei ryhmätöitä voi tehdä eikä esittää. Koulun liian pienistä määrärahoista johtuen oman lapseni luokalle ei riittänyt kirjoja tai muuta perinteistä oppimateriaalia, joten niistäkään ei apua löytynyt. Tämän lukuvuoden aikana oppilaat ovat usein opetuksen saamisen sijasta katselleet, kun opettaja yrittää saada yhteyksiä/laitteita/ohjelmistoja toimimaan.

    Liked by 1 henkilö

  20. Kahdenkymmen vuoden kuluttua voidaan nähdä, kuinka hyvin koulujen tämän hetkinen tilanne ennustaa lähiön/asuinalueen tilaa.

    Koulujen rahoitus ei määritä ongelmia, kun kannettu vesi ei kaivossa pysy, ihan kuin kehitysavun kanssakin on moneen kertaan huomattu.

    Naurettavin karhunpalvelus maahanmuuttajille on jo eskareissa pidettävä (kahdeksan tulkin välityksellä) kehoitus, että kotona kannattaa puhua omaa äidinkieltä. Ja sitten ihmetellään, kun syrjäydytään yhteiskunnasta Kela varojen turvin.

    Liked by 1 henkilö

  21. Puolisoni toimii opettajana, ja vaikka hän ei toimikaan sosioekonomisesti ongelmaisella alueella, on hänkin varma siitä, että uusi opetussuunnitelma saa Suomen seuraavat PISA-tulokset romahtamaan. Sen jälkeen asiasta syytetään tietysti ensisijaisesti opettajia.

    Kirjoituksesi oli ansiokas näin koulumaailman ulkopuolisestakin ihmisestä, mutta huomioni kiinnittyi yhteen opettajille tyypilliseen viestintätapaan, joka usein vetää vakavilta viesteiltä mattoa alta. Se on tämä: ”on rankkaa, mut me pärjätään”. Tässä blogissa kyseinen viestintätapa ilmeni lauseessa ”Vaikka teemme työtä Suomen vaativimmissa kouluissa ja usein päivät sisältävät enemmän kasvatusta kuin opetusta, nosta se hattu kun näet meidät, en ole koskaan tavannut kovempia muijia ja pahempia äijiä kuin ne jotka huolehtivat lasten hyvinvoinnista siellä, mistä kukaan ei halua kuulla mitään.”

    Vaikka lauseen väittämä on varmasti totta, se myös tarjoaa mahdollisuuden negatoida blogikirjoituksesi sisällön vakavuuden, kun lukijana on henkilö, jonka pitäisi ryhtyä aidosti toimenpiteisiin viestisi vakavuuden seurauksena. Nuo toimenpiteet nimittäin olisivat sosiaalipoliittisesti niin laajamittaisia ja vaikeita sekä (poliittiselle) uralle riskialttiita, että on houkuttelevampaa tarttua tuohon viimeiseen lauseeseen ja ajatella, että ”voi voi, mutta onneksi ne opet pärjäävät”.

    Toisin sanoen opettajien olisi hyvä iskeä nyrkkiä pöytään ja sanoa ilman mitään pehmentelyksi tulkittavaa, että nykymeno ei voi jatkua.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! Valitsin tämän tekstin tyylin tietoisesti ja se ei valitettavasti miellytä kaikkia. Ymmärrän pointtisi ja pyrin ottamaan tämän jatkossa huomioon.

      Tykkää

  22. Peruskoulunopettajien taakasta saamme lukea lehdistä ja blogeista säännöllisesti, ja ymmärrän kyllä opettajien huolen: työ on periaatteessa raskasta ja samalla erittäin tärkeää sivistys- ja kasvatustyötä. Kuitenkin opettajat ovat toisaalta erittäin etuoikeutetussa asemassa, varsinkin itähelsinkiläisissä kouluissa, joissa on paljon rodullistettuja ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Tällaisessa ympärisössä opettaja saa nauttia monikulttuurisuuden rikkaudesta omassa työympäristössään. Useimmissa muissa ammateissa ei ole vastaavaa etuoikeutta vaan ihmiset joutuvat toimimaan harmaan monokulttuurisessa, jopa impivaaralaisessa, ympäristössä. Tässä mielessä peruskoulunopettajat ovat erittäin etuoikeutettuja ja siten helposti, joskin liki oikeutetusti, muiden kateuden kohteita, ja sikäli on myös ymmärrettävää, että ihmiset vastustavat opettajille suunnattavia lisämäärärahoja tai palkankorotuksia.

    Tykkää

  23. Olen ihan statisti näissä asioissa, perustelen mielipiteeni vain pirttijärjellä. Joka tapauksessa komppaan avunhuutoasi vahvasti ja yritän keksiä keinoa vaikuttaa asiaan. Ainakin levitän tietoa lähipiirissäni.

    Tykkää

  24. Helposti voin uskoa että opettajana oleminen on erittäin rankkaa, mutta toivotan jaksamisia.
    Itse toimin pari vuotta sitten yhdellä ala-asteella kouluavustajana muutaman kuukauden ja sain kauhukseni huomata millaista meno nykyään on.

    Tykkää

  25. Suomi on vielä lintukoto tässä kehityksessä.

    Täytyy olla todella naivi jos kuvittelee että valtio voi missään vapaassa järjestelmässä merkittävästä vaikuttaa koulujen segregoitumiseen. Valtio ei voi ikinä korjata vanhempien osuutta rahaa jakamalla. Väite että tämä on ”rakenteellista rasismia” on unelmahöttöä. Itä-helsinkin kaadetaan sitä paitsi enemmän rahaa kuin muualle

    Tykkää

  26. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, jossa kerrankin tuodaan esille nimenomaan rakenteellisia ongelmia, joihin pitää puuttua yhteiskunnan tasolla. Nykyisin keskustelu pyörii niin paljon yksilöongelmissa ja koulun ongelmiin nimetään syylliseksi oppilaan maahanmuuttajatausta tai tarkoitusta varten räätälöity diagnoosi, jolla yksilö patologisoidaan ja korjaavat toimet kohdistetaan häneen, kun pitäisi puuttua ongelmiin koulun, perheen ja koko yhteiskunnan tasolla. Nyt koulun ongelmat typistyvät diagnooseihin tai kulttuureihin, kun ongelmana ovat liian vähäiset resurssit ja haluttomuus korjata rakenteita. Koulun ja yksittäisten lasten oireilu ei ole ihme, jos perheissä on moninaisia sosiaalisia ongelmia useammassa sukupolvessa, lähiympäristö on levotonta, koulun ilmapiiri kaoottinen eivätkä lapset, perheet ja opettajat saa tukea, joka puuttuisi ongelmien syihin. Nyt keskustelussa on usein keskiössä yksittäisen oppilaan ongelmat ja elimelliseksi sairaudeksi luokiteltu diagnoosi, ei perheen rahapula ja elämänhallinnan ongelmat, naapuruston rikollisuus, heikot harrastusmahdollisuudet, koko asuinalueen heikko työllisyys, vaihtuvat uupuvat opettajat, puuttuvat oppimateriaalit, ylitäydet luokat ja homeiset koulut.

    Tykkää

    1. Jotta ehdotamistasi teemoista voitaisiin järkevästi keskustella, pitäisi saada esille tietoa siitä, miten asiat ovat nyt ja miten ne olivat ennen. Miten peruskoulun henkilökunnan määrä ja oppilasmäärä ovat kehittyneet vuosina 1980 – 2017? Ovatko luokkakoot todella kasvaneet? Onko aikuisia per oppilas todella nykyään vähemmän kuin ennen?

      Mitä tulee yhteiskuntapolitiikkaan, pitäisikö syyllisiä etsiä kaupungistumispolitiikasta ja maahanmuuttopolitiikasta?

      Tykkää

  27. Onpa karua luettavaa. Onneksi lapseni ovat jo yliopistoiässä, tosin en missään nimessä asuisi itä-helsingissä, joten ongelmat tuskin olisivat olleet näin pahoja. Olen aina arvostanut suomalaisia opettajia, pääsääntöisesti heistä on hyviä kokemuksia vuosien varrelta.

    Tätähän ei saisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin. Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristettävä, tulijat ovat paremmanelämäntavoittelijoita, eivät hädänalaisia, suomalaiset veronmaksajat maksavat aivan liian suuren laskun elämän kaikissa osa-alueissa. Pieni eliitti hyötyy ja suurin osa kärsii tilanteesta.

    Onko todellakin tarjolla opetusta jokaiseen uskontokuntaa kuuluvalle ja jokaisen äidinkieltä? Missä on se kuuluisa suomalainen maalaisjärki? Aivan päätöntä, jos samaan aikaan ei ole resursseja edes turvallisuuteen. Hyysäys ja hyssyttely harvoin auttavat mihinkään ongelmaan!

    Tykkää

  28. Hyvä että joku uskaltaa kertoa asiasta. Harmi vain, että valtamediat kuten Yle ja Hesari, joiden asiakkaat uskovat silmät ymmyrkäisinä ”totuuden” mitä nämä kanavat jakavat, vaikenevat tällaisista asioista. Kaikki muu onkin sitten rasismia.

    Edellinen kommenttini jäi vajaaksi. Tässä siis ajatus loppuun asti kirjoitettuna. Olin niin yllättynyt, että joku ns. täyspäinen ihminen ottaa tämä vaietun asian esille.

    Tykkää

  29. Hieno ja ajankohtainen kannanotto. Omakohtaiset kokemukset mainitsemiltasi alueilta ovat 1980-1990 lukujen vaihteesta, mutta kuvaamasi menon tunnistan jo tuolta ajanjaksolta.

    Tykkää

  30. Asiaa! Koulun ongelmista pitäisi keskustella enemmän ja nostaa kissa pöydälle. Itse olen tosin oppini saanut
    1960-luvun ”oppikoulussa”, jolloin opettaja oli opettaja, ja opetti – oli auktoriteetti, ja oppilaat kuuntelivat, luokissa
    oli työrauha, vaikka ryhmäkoot olivat tähtitieteellisiä (luokassa 40-50 oppilasta) nykyisiin verrattuna. Kotikasvatuksesta – tai sen puutteesta – tässä nykyisin taitaa olla enemmälti kysymys. Lapsille ei opeteta
    toisen ihmisen kunnioittamista, ei ole enää auktoriteetteja tms. ”Kuri” mielletään negatiiviseksi
    ja yhdistetään ruumiilliseen rangaistukseen ”kuritukseen”, vaikka siitä ei ole kysymys. Itselläni on 4, nyt jo
    aikuista lasta, joilla on kotona ollut selvät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Yksinhuoltajana olen heidät ”kasvattanut” – tai antanut kasvaa.. Ruumiillista kuritusta meillä ei harrastettu, mutta lapsille tehtiin
    puhumalla selväksi, mikä on sallittua mikä ei ja miksi; rikkomuksista seurasi rangaistus, joka kuten sanottu ei ollut ruumiillinen kuritus, vaikka itse lapsuudessani sainkin vitsaa (ei ole jäänyt traumoja). Rangaistuksen tarkoituksena oli kuitenkin opettaa lapsille, että sääntöjen noudattamatta jättämisestä on seuraamuksia – näinhän tapahtuu aikuiselämässäkin; toimi rikollisesti- joudut vankilaan (kärjistetysti ilm) Meillä kotona eivät lapset koskaan haistatelleet minulle tai muutenkaan puhutelleet epäkunnioittavasti. Nuorin tyttäreni oli 11-12 v. kaverinsa luona kylässä, jossa meno oli hieman toisenlaista. Kuunneltuaan hetken vanhempien ja lasten välistä haistattelua, hän oli todennut, että hänelle ei tulisi mieleenkään puhua äidille noin.
    Olen itse päässyt lukiosta v. 1968 ja sen jälkeen opiskellut yliopistossa. Vv 1977-78 olin sijasiopettajana
    muutaman kuukauden yläasteella samassa koulussa. josta olin ylioppilaaksi päässyt. Opettajina oli vielä samoja opettajia, ujotka olivat opettaneet minua kymmenen vuotta aikaisemmin. Kaikki olivat väsyneitä ja turhautuneita.
    Itse ihmettelin, mitä koulussa oli tapahtunut – muutos oli katastrofaalinen! Eli ei tämä ongelma sinällään ihan tuore ole, ja näin ”ulkopuolisen” silmin katseltuna yritetään hoitaa oiretta eikä itse tautia. Ja taudin parantamiseksi olisin sitä mieltä, että jokaisen äidin ja isän pitäisi mennä peilin eteen ja käydä keskustelu itsensä kanssa lasten kasvatuksesta – peruskasvatus kuuluu kodille ja opettajille kuuluu se tiedon ”lisääminen”.
    Ryhmäkoosta vouhkaminen ei ratkaise tai paranna asiaa eikä tuo helpotusta opettajien jaksamiseen, kun
    heiltä on viety pois muut työkalut esim. työrauhan ja auktoriteetin säilyttämiseksi. Ei minun kouluaikanari
    tarvinnut kutsua poliisia tai sosiaalitointa/lastensuojelua paikalle ryärauhaa takaamaan. Missä siis on
    menty pöpelikköön!

    Liked by 1 henkilö

  31. Hei.Ymmärrän valitettavan hyvin purkauksesi Itse loikkasin pois ”systeemistä”juuri mainitsemiesi paineiden johdosta ja näin myöskin mitä tulossa on kun erityisluokat ajetaan alas ja ulkomaalaisten ummikkojen määrä kasvaa! Itse toimin Espoossa, mutta silti sosiaalisesti hyvin haastavalla alueella.En kadu päätöstäni, sillä olin lähellä loppuunpalamista, sillä viimeiset vuodet toimin siellä resurssiopettajana.Toivon teille koko sydämestäni tsemppiä.Halit onnelliselta ”loikkarilta”

    Tykkää

  32. Hei!
    Hätähuutosi suomalaisen koululaisen ja opettajien puolesta puhuttelee vahvasti. Olen itse käynyt kouluni 60- ja 70- luvuilla. Opettajaperheessä kasvaneena ja työkseni kouluja suunnitelleena olen huolissani nimenomaan opettajien puolesta. Meno muinaisessa oppikoulussa ja sittemmin peruskoulun yläasteella oli muuten aikamoista. Pihalla tapeltiin verissä päin, kiusattiin heikompia ja kilpailtiin siitä kuka rohkeimmin huutelee opettajalle luokan perältä ja suoranaisesti kiusattiin opettajia jotka eivät olleet oikeassa ammatissaan. Moni itki luokan edessä. Mutta sittenkin: keskimäärin opettajat olivat helkkarin ylpeitä. Rehtoria ei yleensä haettu apuun. Joskus oppilaiden vanhemmat soittivat opettajalle lapsiaan koskevista huolista, toisin päin yhteyksiä ei otettu. Opettajat hoitivat työnsä siten että saattoivat rehellisesti ajatella tehneensä ”riittävästi” oppilaidensa eteen. Sen piti riittää ja se riittikin. Tällaista opettajaa arvostivat erityisesti ne kaikkein hankalimmat tyypit ja tulivat kadulla tervehtimään myöhempinä vuosina. Isäni kertoi tällaisista tapauksista yhtenään.
    Verrattuna noihin aikoihin minusta näyttää siltä että huomattava osa opettajista on jotenkin heikoilla: he vaikuttavat niinsanotusti maansa myyneiltä. Kun näen tämän kysyn itseltäni, miksi näin on. Epäilen sen johtuvan siitä että he eivät koe täyttävänsä niitä epärealistisia vaatimuksia joita heille asetetaan. Seuraukset: osa vaihtaa helpompaan kouluun, osa sairastuu, osa itkee ja tekee työnsä ja osa kiroilee ja tekee työnsä. Sitten on vielä niitä jotka surevat kun oppilaat kärsivät, surevat kun työtoverit ja itsekin kärsivät – mutta eivät lannistu kuin hetkittäin. He nousevat ylös ja jatkavat hommia koska lapset ovat heille tärkeitä. Ennen kaikkea he säilyttävät aina toimintakykynsä. Tämä on se jonka lapset ja nuoret haluavat nähdä ja kaikkein eniten arvostavat. Tunnen lastenkirurgin joka on työskennellyt vuosia pahimmilla sota-alueilla monesti helvetillisissä oloissa. Hän kertoi että tärkeintä niissä tilanteissa oli säilyttää jatkuva ”taisteluvalmius”.
    Elämä on itse asiassa aika raakaa, mikä pyrkii liiallisessa hyvinvoinnissa unohtumaan. Kun opettaja pitää itsensä kasassa, hän antaa lapselle ja nuorelle lopulta kaikkein tärkeimmän, nimittäin oman esimerkkinsä siitä kuinka ei pidä antaa periksi, näytti miltä näytti. Jos opetussuunnitelmasta jää jotakin saavuttamatta niin mitä siitä. Ei ole opettajan vika jos resursseja ei anneta riittävästi.
    Mahtaa olla virhe pitää maahanmuuttajat omissa ryhmissään ja opettaa heille omia uskontojaan. Ei se ole koulun tehtävä. Kaikki vaan normiluokkiin oppimaan, siinä sitä parhaiten pääsee vieraaseen kulttuuriin sisälle. Kovaakin se voi olla mutta silloinpa annetaan nuoren taistelutahdolle mahdollisuus herätä. Mehän ollaan sentään sankareita kaikki.

    Tykkää

  33. Asiallinen kirjoitus. Nuorena opettajaopiskelijana koulumaailman epäkohdat eivät ole vielä iskeneet vasten kasvoja, mutta saa tätä lukea kylmä hiki otsalla ja sormet ristissä. Ehkä se isku tulee olemaan vaimeampi, kun tietää mitä on tulossa? Ja vielä ihmetellään, miten opettajat ehtivät lomailunsa ohessa hankkimaan itselleen burn outin.

    Kirjoitin teksteistäsi inspiroituneena tekstintyngän opettajien työuupumuksesta. Kirjoitus on kärjistetty, keltanokkamainen ja kieli poskessa väsätty, mutta taitaa taustalla olla totuuttakin: https://aatenarikka.blogspot.fi/2018/04/paivalla-opettaja-illalla-ihminen.html

    Tykkää

  34. Rohkea kirjoitus, allekirjoitan kaiken, paitsi lopun. Olen työskennellyt Tampereen kouluissa sijaisuuksia tehden muutaman vuoden ja nähnyt touhun noin 25 koulun näkökulmasta. Koulut ovat täysin eriarvoisissa asemissa ja tuossa kuvaamassasi jamassa oli käytännön tutkimustyölläni karkeasti sanoen noin viidestä kymmeneen.

    Selasin myös kommentit läpi ja niistä nousi teemana esiin maahanmuuttajataustaisten oppilasmäärän kasvu, sekä yhteiskunnan segregaatio. Tämä vaatisi avointa keskustelua jo aivan yhteiskuntatasolla, ilman ”suvakit” vastaan ”rasistit” vastakkainasettelua, jota poliittinen keskustelu ja media on pullollaan.

    Faktaa mielestäni on, että monien eri kulttuuritaustaisen (kasvatustaustaisen?) sopeutuminen jo perinteeltään suomalaiseen homogenisoituneeseen ryhmään pohjautuvaan peruskouluun luo opettajat usein heidän ammattitaitonsa riittämättömyyden tilaan. Opettajissa on joitain harvoja ihmenaisia ja -miehiä, jotka työstään silti kunnialla selviävät, mutta suurin osa tyytyy selviytymään kestämättömässä tilanteessa.

    Tämän ei ole tarkoitus olla rasistinen kannanotto, vaan keskustelun avaus sille, että mikäli haluamme ”säilyttää” tasa-arvoisen perusopetuksemme, niin monikulttuuriset koulut tarvitsevat enemmän resursseja, kuin perinteiset suomalaiset homogeeniset opetusryhmät omaavat koulut. Tämä olisi maalaisjärjelläni tehty johtopäätös. Vaikkakin myös jälkimmäisissä tuen tarve varmasti kasvanemaan päin erityisopetuksen resursseja pienennettäessä.

    Liked by 1 henkilö

      1. Kyllä voisi. Juuri tuota tarkoitetaan myönteisellä syrjinnällä. Opetus- ja ohjausresurssien jakamiseen on ainakin kaksi erilaista, johdonmukaista mallia:

        a) Jokaiselle oppilaalle kohdennetaan yhtä paljon resursseja.
        b) Jokaiselle oppilaalle kohdennetaan niin paljon resursseja, että hän saavuttaa muiden kanssa saman oppimistason.

        Malli (a) on yksinkertainen ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan. Malli (b) on monimutkainen ratkaisu yksinkertaiseen ongelmaan.

        Muitakin malleja on. Jos esimerkiksi pyritään mahdollisimman suureen kokonaistuottavuuteen, voi olla syytä panostaa enemmän lahjakkaiden valmentamiseen. Kenties — onko kukaan tutkinut?

        Tykkää

  35. Hyvä kirjoitus! Olisi vähintäänkin kohtuullista, että korjaisit kirjoitukseesi avustajien tilalle koulunkäynninohjaajat. Kouluavustajia ei enää ole olemassa.

    Tykkää

  36. Lainaus: ”Kaikkia näitä samojen ongelmien parissa toimivia paikkoja yhdistää se, että alueilla asuu a) rodullistettuja ihmisiä, b) maahanmuuttajia ja c) niitä, jotka eivät ole saaneet mitään apua selvitäkseen edellisestä lamasta. ”

    Eikö näitä ongelmia pystyisi pakenemaan niin, että yrittää hakeutua opettajaksi jonnekin rauhallisemmille seuduille?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s