Pojat on poikia-puhe vahvistaa väkivaltakulttuuria ja vahingoittaa kaikkia

Toimittaja Taneli Heikka kirjoitti viikko sitten julkaistussa kolumnissaan (Yleisradio 14.3.2018) poikien ja miesten väkivaltakulttuurista. Kirjoituksellaan hän halusi kyseenalaistaa poikien ja miesten harjoittamaa keskinäistä väkivaltaa, josta kärsii kaikkien muiden sukupuolten lisäksi myös miehet itse. Heikka kirjoittaa, että ”suuri osa lapsista, noin ikävuosina 13-20, elää jatkuvan fyysisen väkivallan tai sen uhan alla”. Väkivaltaa tai sen uhkaa on kokenut jopa 40 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista.

Tekstiä on jaettu tuhansia kertoja ja se on herättänyt paljon tarpeellista keskustelua siitä, mistä väkivaltakulttuuri juontaa juurensa ja mitä asialle voisi tehdä. Tänään Ylen Aamu-tv:ssä esiintynyt Heikka ja Poikien Talon johtaja Kalle Laanterä jatkoivat Heikan kolumnista syntynyttä keskustelua nostamalla esiin seikan, että ”koulumaailmassa tapahtuu asioita, jotka olisivat aikuisten kesken rikoksia tai työpaikalla työsuojeluasioita”. Saman asian nosti esiin 11-vuotias oppilaani, kun tänään pohdimme luokassa koulussa tapahtuvan väkivallan muotoja ja syitä.

Poikien keskinäinen väkivalta on ollut koulussa tunnistettavasti läsnä vuosikymmeniä. Mutta onko sitä tosiasiassa pidetty ongelmana tai korjattavissa olevana asiana? Kuten Ylen tänään julkaistussa jutussakin ”Ei noin ison pojan tarvitse itkeä” – ahtaat sukupuoliroolit kasvattavat poikia väkivallan kulttuuriin” mainitaan, erityisesti 13–20-vuotiaiden poikien ja nuorten miesten maailmassa päällimmäisenä on negatiivinen vuorovaikutus. Samoin kuin #metoo-kampanja on antanut yhteisen tunnustuksen lähes jokaisen naisen, muunsukupuolisen ja miksei miehenkin kokemalle seksuaaliselle häirinnälle, Heikan ehdottaman #mentoo-tunniste yhdistänee yhtä lailla myös valtaosan miessoletettujen kokemuksia. Pojat on poikia-asenne on tehnyt karhunpalveluksen pojille, joiden nahisteluun, tönimiseen, lyömiseen ja potkimiseen on liian kauan suhtauduttu normina, joka ikäänkuin kuuluu poikalapsen peruskäytökseen. Tämä normi on kuitenkin ehtinyt aiheuttaa hallaa ei pelkästään pojille, mutta myös tytöille ja muunsukupuolisille.

Lienee selvää, että väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi tai aikuinen ei osaa käsitellä pettymyksen ja harmin aiheuttamia tunteita ja turvautuu lyödessään siihen mitä osaa. Joskus tunteiden käsittelyä ei ole opetettu kotona, joskus lapsi tarvitsee ammattiapua. Koulussa tiedetään, että ajoittainen hermojen menettäminen on normaalia ja kasvattajan työnkuvaan kuuluu myös vaikeiden tilanteiden läpikäynti. Mutta on niitä tapauksia, kun väkivaltainen lapsi nujakoi nyrkeillään ensin lähimmät seuralaisensa pihalla ja sitten hyökkää apuun tulleen opettajan kimppuun. Olen saanut potkuja, lyöntejä ja nyrkkejä osakseni vuosien varrella muutaman mustelman verran ja aina iskijä on ollut poikaoletettu. Ei kertaakaan kukaan muu. Terve ihminen ei lyö syyttä, eikä käy toisen kurkkuun huvikseen. Lasten mielenterveysongelmista puhutaan koulussa vähän tai ei ollenkaan. Kokemukseni mukaan myös asiantuntijat pelkäävät ottaa puheeksi mielenterveyden pulmat, kun kyse on lapsista. Myös moni vanhempi vähättelee lapsensa väkivaltaista käytöstä ja perustelee sitä sillä, että lasta ärsytettiin ja sitten vain kävi niin. Miksi emme puhu tästä?

Lastensuojelun toimipisteiden ruuhkautuessa, varsinkin Itä-Helsingissä, opettajan aika on rajallinen ja kahdenkeskiset keskustelut oppilaiden tunneasioista jäävät valitettavan usein käymättä. Opettajat tekevät kaikkensa, jotta aika riittäisi oppilaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimiseen, mutta työmäärän ollessa valtaisa, olisi tukea saatava myös lastensuojelusta, koulukuraattorin ja koulupsykologin palveluista. Silloin kun on aikaa, tai sitä on väkisin revitty opetuksesta, teetän oppilaille tehtäviä, jotka auttavat tunnistamaan omia ja muiden tunteita, kestämään pettymystä ja kohtaamaan vaikeitakin tunteita selkeiden esimerkkien avulla. Olen säännöllisesti varmistanut, että oppilaani osaavat nimetä ainakin yhden asian missä he ovat taitavia tai hyviä.

Olen tarkka siitä mitä ja miten puhun. Kaikki pojat eivät ole väkivaltaisia, eivätkä kaikki tytöt hiljaisia hissukoita. Pyrin kohtaamaan oppilaat ihmisinä, joita sukupuoli ei määritä ja joka ei selitä heidän käytöstään. Lapset ovat todella fiksuja ja ajantasalla. He tietävät tasan tarkkaan, että pojilta ei odoteta erilaista käytöstä kuin tytöiltä eikä yhdelläkään oppilaalla ole luokassani erityisasemaa. Vaikka pyrin kohtelemaan oppilaitani tasa-arvoisesti ja kaikilta samaa vaatien, mietin toisinaan: Vaadinko yhtä paljon pojilta kuin tytöiltä? Jaanko mielessäni oppilaita lokeroihin, joista tulee itseään toteuttavia ennustuksia? Jaksanko kannustaa sitä lasta, jolla on ollut rankka viikko ja hänen käytöksensä on rikkonut toistuvasti luokan rauhaa niin, että minä olen menettänyt yöunet? Miksen revi lisää aikaa lukujärjestyksestä vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen?

Terveyden-ja hyvinvoinnin laitos on vuodesta 1996 asti kerännyt tietoja eri ikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta sekä avun saamisesta ja palvelujen tarpeisiin vastaavuudesta. Viime vuodesta alkaen kyselyyn ovat päässeet vastaamaan myös peruskoulun alaluokkalaiset ja heidän huoltajansa. Kysely toteutetaan joka toinen vuosi. Vuoden 2017 ovat luettavissa THL:n sivuilta ja tämän vuoden tulokset saimme oman koulumme ja Helsingin kaupungin osalta katsottaviksi tällä viikolla. Niin sukupuolittava kuin kysely vielä herran vuonna 2018 onkin (Identifioitumisvaihtoehtoina ovat poika tai tyttö, ei muita vaihtoehtoja, eikä kyselyä voi jatkaa ennen kuin täppää merkin jompaankumpaan kohtaan), on siinä kaupungin tasolla havaittavissa muutamia nostettavissa olevia hyviä huomiokohtia. Tytöt kokevat, että he eivät saa ääntään kuuluviin luokassa, eikä heidän kiusaamistapauksiin puuttuminen lopeta kiusaamista. Poikien väkivaltainen käytös on opettajan silmien edessä tunnistavissa ja sellaisiin kiusaamistapauksiin myös herkemmin puututaan kuin sanasotaan tai selän takana pahan puhumiseen. Pojat myös kokevat väkivaltaa koulussa useammin kuin tytöt ja levoton välitunti- ja naulakkonujakointi siirtyy luokkahuoneisiin niin, että kovaäänisimmät vievät luokassa ilman kaikilta muilta.

Jos väkivaltakulttuuriin ei puututa, kohtaavat pojat edelleenkin enemmän katuväkivallan uhkaa kuin muut, kärsivät huonosta itsetunnosta ja vuorovaikutustaidoista ja pahimmassa tapauksessa siirtävät käytöksensä parisuhteeseen. Tilastokeskuksen mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 69,0 prosenttia oli vuonna 2016 naisia. Perhe- ja lähisuhdeväkivallasta 40,6 prosenttia oli avio- ja avopuolisoiden välistä väkivaltaa. Perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan syylliseksi epäillyistä 77,9 prosenttia oli miehiä. Uhreista neljännes oli alaikäisiä. Luvut ovat karua luettavaa ja kertovat vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka kenties saa alkunsa jo alakoulun pihalla.

Pojista on pidettävä huoli ja heidän suhteen ei saa missään nimessä luovuttaa. Opetushallitus on antanut ohjeet sukupuolitietoiseen kasvatukseen, joka perustuu herkkyydelle tunnistaa yksilöllisyys ja persoonallisuus jokaisessa lapsessa. Jokaisen opettajan tulisi opetuksessaan tunnistaa sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä kyseenalaistaa ja purkaa niitä sukupuolten tasa-arvoa ajatellen. Muutama helppo ohje: Ei tytöttelyä, ei pojittelua. Ei tyttö-poika-jonoja tai -ryhmiä. Ei eri vaatimuksia tai oletuksia. Kun oppilaita ohjeistetaan yksilöllisiin valintoihin, voimme rakentaa muutoksen ilmapiiriä, joka leviää koulusta yhteiskunnan muihin rakenteisiin.

#mentoo

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Pojat on poikia-puhe vahvistaa väkivaltakulttuuria ja vahingoittaa kaikkia

  1. Pojat on poikia käsite halutaan tulkita negatiivisesti ja ikävästi, ihan turhaan. Moni ei tokikaan tarkoita tuolla sanonnalla väkivaltaa tai aggressiivista käytöstä, moni tarkoittaa sillä kuralätäkköön pomppimista, puihin kiipeilemistä ja huolettomuutta. Sellaista pojille ominaista toimintaa. No pian mietit, että miten niin POJALLE ominaista, ihan yhtä hyvin tytölle. Tottakai. Mutta samanlailla kun käytetään sanontaa girl power, voidaan käyttää myös sanontaa pojat on poikia. Ei kai powerikaan ole mitenkään sukupuolisidonnainen juttu. Miksi pojilla ei olisi poweria siinä missä tytöilläkin?
    Toinen kirjoituksesi peruskoulun tasa-arvon puuttumisesta on tosi. Peruskoulun opetussuunnitelma suosii tyttöjä, naisvaltainen opetus suosii tyttöjä, tutkimusten mukaan arvostelu suosii tyttöjä. Pojat eivät osaa lukea kun päättävät peruskoulun. Vai oliko nämä nyt niitä kohtia missä ei saanut niputtaa poikia ja tyttöjä, jotta meidän ei tarvitse puuttua tähän suureen ongelmaan?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s