18 asiaa, jotka olen oppinut opettamalla Kontulassa

Opettaminen ei ole mikä tahansa työ. Se on kunnia-asia. Syksyn mittaan olen koonnut listaa asioista, jotka olen oppinut opettamalla Kontulassa. Luulen näiden vuosien jälkeen pärjääväni missä vain.

Tässä on mun manifesti.

  1. Olen oppinut, että opettaminen lähiössä, valkoisena naisena, on aina kohdallani ollut tasapainoilua toisinaan epämiellyttävän valta-aseman ja balanssia hakevan oppilas-opettaja dynamiikan välimaastossa. Olen opettanut viimeiset kuusi vuotta pelkästään Kontulassa, kouluissa joissa oppilaista pyöreästi puolet ovat maahanmuuttajataustaisia. Olen huomannut, että tuo sana häiritsee minua kohtuuttoman paljon.
  2. Olen huomannut välittäväni aidosti jokaisesta lapsesta, jota olen opettanut. Ilahdun siitä, että oppilaani tulevat monen vuoden jälkeen juttelemaan kadulla ja kertovat lämpimiä muistoja yhteisistä tunneistamme. Parasta kai on se, että oppilaiden silmissä minä en ole vanhentunut päivääkään, vain he ovat kasvaneet mittaisiksini, osa yli.
  3. En ole värisokea, havahdun valkoisuuteen ja tunnistan rakenteellista rasismia paremmin kuin ennen. Tiedän, että koulussa esiintyy rasismia, vaikka en kuule välitunnilla n-sanaa. Olen pohtinut paljon valkoisen suomalaisuuden normeja, sitä hyvin salattua piilo-opetussuunnitelmaa, jota kaltaiseni yliopistotutkinnon suorittaneet opettajat kantavat suonissaan. Mutta olen taistellut vastaan.
  4. Olen oppinut ottamaan huomioon oppilaiden eri lähtökohdat niin, että ymmärrän kontulalaisuuden olevan monelle nuorelle valtava voimanlähde. On kohtuutonta vaatia maahanmuuttajataustaiselta suomalaiselta lapselta nöyryyttä koskien sitä, että hän saa maailman parasta koulutusta. Lapsi harvemmin on valinnut perhettään saati sitä minne syntyy.
  5. Maahanmuuttajataustaiset lapset eivät ole vastuussa myöskään viiteryhmänsä teoista. He eivät koulussa aktiivisesti pohdi omaa erityisyyttään/toiseuttaan suhteessa muihin tai viritä aiheesta mielenkiintoisia välituntikeskusteluja. Ainoat, jotka huomaavat ja analysoivat lasten käytöstä, toiseuttavat heitä ja virittävät omia, etnisyyteen liittyviä erityispiirteitä ovat aikuiset.
  6. Maahanmuuttajalapset eivät tarvitse opettajaa pelastajaksi. Lapset eivät ole uhreja vaan oppimassa. Lapset eivät tarvitse ketään kertomaan keitä he ovat ennen kuin heillä on aikaa ajatella asiaa itse, eivät he tarvitse suomen kieltä siksi että heidän oma kielensä olisi vähempiarvoinen tai tapansa alkeellisemmat. Opettajan tehtävä on oppia lapsilta.
  7. Tuntuu, että jo vuosia suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa maahanmuuttajataustaiset lapset ovat näyttäytyneet huonokäytöksisinä meuhkaajina, joilta puuttuvat käytöstavat. Oikeastaan ongelma on tainnut olla se, että heiltä puuttuu ”meidän käytöstavat ja meidän itsekontrollimme”, jotka ovat molemmat varsinainen paradoksi. Jo vuosien ajan olen opettanut lapsia, joiden etnisellä tai kulttuurisella taustalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka he käyttäytyvät. Lapset ovat yksilöitä, perheet ovat yksilöitä ja jokainen tilanne omansa. Annetaan lasten kasvaa rauhassa.
  8. Opettaminen sujuu vasta kun on oma itsensä. Ensimmäiset kolme vuotta opettajana olivat vaikeita siksi, että olin todella nuori ja en ymmärtänyt asemaani. Minun oli todella vaikea olla nauramatta teinien vitseille, punastelin lasten esittämille henkilökohtaisille kysymyksille ja en oikein itsekään viihtynyt pitämilläni oppitunneilla. Ymmärsin miksi minulle kiukuteltiin ja olin samaa mieltä kuin lapset, koulu on välillä tosi tylsää. Kun kasvoin itse aikuiseksi, kasvoin opettajaksi. Suosittelisin yliopistoja harkitsemaan pakollista vähintään vuoden mittaista työharjoittelua kaikille opettajille ennen kuin maisterin paperit lyödään taskuun. Työ harvoin vastaa odotuksia ja yliopisto harvemmin kykenee vastaamaan työmaailmaa.
  9. Olen oppinut ymmärtämään asemaani. Kuten moni muukin helsinkiläinen opettaja, en asu kaupunginosassa, jossa opetan. Moni lähiössä opettava ei tunne ihmisiä eikä ole koskaan tuntenut ihmisiä siltä sosiekonomiselta taustalta, jossa opettajaa. Tällöin opettaja saattaa arvioida oppilaansa jo ennen kuin tuntee heidät puhtaasti sen perusteella mistä he tulevat. Opettajan tulee olla avoin ja kuunnella niitä, joita opettaa. Olla tukena perheille ja yrittää ymmärtää tilanteita, joissa erilaiset ihmiset ovat. Myötätunto on valtava hyve.
  10. Olen oppinut lukemaan uutta kirjallisuutta ja käymään itseni kanssa vaikeitakin keskusteluja koskien ennakkoluuloja, asenteita ja valkoisuutta. Yliopistossa opintoni eivät valmistaneet kohtaamaan ihmisiä eri taustoista eikä opettajilta vieläkään vaadita käymään kursseja, joissa tutustutaan vähemmistöjen asemaan, politiikkaan, valta-asemiin ja rasismiin. Joku lukee, jos kiinnostaa. Olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Minä en ole sankari tai pelastaja. En voi vaikuttaa oppilaan koko loppuelämän kulkuun, mutta voin antaa arvokkaita eväitä.
  11. Olen tottunut olemaan esikuva. Minua kuunnellaan ja minua uskotaan joka päivä. Minulla on luokka, joka toimii niinkuin minä heidät opetan toimimaan. Siten opettajalla on valtava vastuu. Toisaalta vastuu tuo paljon mielihyvää. Joka päivä tulee nauttia siitä, että saa olla kasvavien lasten kanssa ja jakaa heille omaa tietotaitoa. Joku päivä nämä lapset vaihtavat meidän vaippamme, tekevät suuria päätöksiä, johtavat tätä maata ja opettavat lapsiamme. Olkaamme heille siis hyviä.
  12. Olen oppinut, että oppilaat ovat parhaita asiantuntijoita omassa elämässään tulivatpa he mistä tahansa. Oppilaiden ottaminen mukaan opetuksen suunnitteluun on luonut uusia mahdollisuuksia integroida lapsia ja heidän kautta perheitä osaksi yhteiskuntaa. Koulussamme järjestettiin taannoin koulun ja kodin yhteistyöpäivä, joka kokosi hienosti yhteen lähiön ihmiset, äidit, isät ja naapurit. Oli ihanaa nähdä yhteisön kokoontuvan yhteen viettämään kivaa päivää.
  13. Olen oppinut valitsemaan sanani, sanoilla on valtava merkitys. Se miten opettaja puhuu lapsille ja nuorille muista ihmisistä ja heistä itsestään on merkityksellistä. Kun opettaja käyttää arvokasta kieltä koskien lasten arkea, huoltajia ja kulttuuria, vahvistuu lasten mielikuva suomalaisuudesta, johon mahtuu kaikki. Tämä on välttämätöntä tasa-arvotyötä, johon jokaisen opettajan tulisi sitoutua, tai muuten voi hakeutua toiselle alalle.
  14. Kuvailin ensimmäisiä Itä-Helsingissä opettamiani vuosia toisaalla työskentelevälle kollegalle euforisesti avainsanoilla: yhteneväisyys, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus. Huomioni eivät tietenkään olleet aivan vääriä, päällisin puolin kirjaimellisesti sinisilmäiselle opettajalle eri etnisistä taustoista tulevat oppilaat leikkivät pihalla sulassa sovussa samoja leikkejä kuin minä Päijät-Hämeessä 90-luvulla. Mikä kuitenkin jäi näkemättä: lasten suusta pomppivat rasistiset sammakot aivan kuten aikuisilla muualla ja nuorten rivien välistä vilahteli silmissä kipu, jonka tietoisuus omasta toiseudesta on luonut. Suomalaisen koulun toimintakulttuurin on oltava 100% antirasistinen. Jos opettaja ei kykene noudattamaan Suomen lakia yhdenvertaisuudesta, voi taasen hakeutua toiselle alalle tai vaihtaa maata.
  15. Syrjäytyminen ei ole mystiikkaa. Huono-osaisuuteen on puututtava jo päiväkodissa ja lastensuojeluun on satsattava paljon nykyistä enemmän. Kasvaneet tuloerot näkyvät koulussa joka päivä. Sateen sattuessa vain harvalla on kumisaappaat tai sadevaatteet. ”Hallituksen mukaan syrjäytyminen on maan suurin turvallisuusuhka, mutta lisäresursseja esitetään lähinnä vain turvallisuusviranomaisille”, twiittasi Li Andersson taannoin. Koulujen suurin uhka, toisin sanoen koko maan sivistyksen, on rahan ohjaaminen pois koulutuksesta. Jos lapsi ei kiinnity yhteiskuntaan koulun kautta, hän tuskin kiinnittyy myöhemminkään muualla. Kontulassa ja monessa muussa Helsingin alueen lähiössä sosioekonomiset haasteet ovat valitettavan suuret verrattuna muuhun maahan. Kouluille jaettu tasa-arvoraha tulisi päivittää kohtaamaan tämän päivän koulujen haasteet.
  16. Helsingin kaupunki päätti tänä syksynä poistaa 1.-2.-luokkatasojen valmistavat luokat ja ohjata maahan muuttavat uudet pienet oppilaat inklusiivisen mallin mukaan perusopetuksen luokille kaikkien muiden lasten sekaan. Kontulassa haasteilta ei ole vältytty. Kun muutenkin oppilaista 1/3 puhuu äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea, suomen kieli ei inklusiivisen mallin mukaan opiskelevilla lapsilla pääse kehittymään. Luokissa puhutaan somaliaa, arabiaa, venäjää ja viroa, mutta ei suomea. Samalla suomenkieliset muuttavat pois Itä-Helsingistä. Houston, we have a problem.
  17. Olen oppinut käyttämään omaa harkintakykyä koskien kaupungin ohjeistusta. Digiloikka ei tarkoita digiloikkaa jokaisessa koulussa. Poliitikko ja tekniikan tohtori Jyrki Kasvi sanoi äskettäisessä Docventures-haastattelussa, että ”meillä on kummallinen harha siitä, että kätilöopistolla lyödään joku diginatiivi-leima niskaan ja sitten lapset osaavat käyttää teknologiaa. Ei ne osaa. Se taito pitää hankkia, jos meinaa aikuisena tehdä työtä.” Tietotekniikka pitäisi sisällyttää opetussuunitelmaan ja siellähän sitä onkin. Ongelma on kuitenkin se, että meillä on opettajia jotka eivät osaa lähettää sähköpostia tai avata tietokonetta. Kun opettaja ei osaa, oppilaat ei osaa. Välineitä tulee pikkuhiljaa, mutta niitä ei osata käyttää. Eikä hyödyntää luovasti opetuksessa. Jos opettelemme blogin kirjoittamista oppilaiden kanssa, jotka eivät ymmärrä printattua suomenkielistä tekstiä tai saati pysty luomaan omaa, on meidän opetettava ensin perustaitoja.
  18. Opettajan tärkein työkalu on toimiva työyhteisö. Opetustyötä on käsittämättömän nihkeää tehdä ilman työyhteisön tukea. Kun arjen kiireet, haasteet oppilaiden ja heidän huoltajien kanssa käyvät liian uuvuttaviksi, on olennaista että työpaikalla on ihminen, jolle puhua. Tärkeää on myös muistaa, että vastavuoroisesti on hyvä kuunnella. Opettajat on poikkeuksellisen erityistä porukkaa, kaikilla on joku spesiaali taito ja kun hieman tutustuu, on ne ihan tavallisia ihmisiä nekin. Tämä viimeinen oli vitsi. Ei ne ole tavallisia.

Peace out.

Mainokset

11 vastausta artikkeliin “18 asiaa, jotka olen oppinut opettamalla Kontulassa

  1. Arvomaailma puettu sanoiksi onnistuneesti. Samat asiat koskevat yhtä lailla myös vakaa, jossa myös voisimme paljon nykyistä enemmän vaalia lasten vahvuuksia ja kasvua lempeässä ympäristössä.

    Tykkää

    1. Kiitos Pilvi! Oli tärkeää, että kävit vierailulla ja opettajien äänet pääsevät kuuluviin suoraan päättäjän kautta. Kaikkea hyvää työhösi ja mukavaa syksyn jatkoa!

      Tykkää

  2. Kiitos hyvästä kirjoituksestasi Elina!
    Siinä oli paljon tuttuja ajatuksia ja kokemuksia. Tämä kannattaisi lähettää yliopistolle ja opetusvaltuustoon. Aurinkoista loppuvuotta!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s