Huonosti käyttäytyvät opettajat

Erään opettajan mielestä ennen opetettiin, että vanhempia kunnioitetaan eikä nykynuoriso tätä osaa. Tykkää, jos olet samaa mieltä.

Kaksikymmentäviisituhatta Facebook-tykkääjää on peukuttanut Ilta-Sanomien linkkiä tänään sosiaalisessa mediassa. Tällä viikolla on tapahtunut paljon.

Tiistaina youtubeen ladattiin nuorten kuvaama video lahtelaisesta peruskoulusta, jossa malttinsa menettänyt opettaja yrittää selviytyä haastavasta tilanteesta nauravien ja haistattelevien teinien pyörityksessä. Opettaja on saanut paljon tukea sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehdissä, mutta en ota kantaa siihen tekikö hän oikein toimiessaan videolla kuvatulla tavalla. Huutaminen ei ole koskaan ratkaissut yhtäkään ongelmaa, mutta opettaja oli selvästi nurkkaan ajettu. Jo pelkkä videon julkaisu on rikosepäilyn aihe ja selvää nettikiusaamista.

Helsingin Sanomissa nimimerkki Luokanopettaja avautui tänään omista kokemuksistaan. 

”Lähes kymmenen vuoden aikana olen kohdannut monenlaisia oppilaiden aiheuttamia tilanteita, joita minun ei mielestäni tarvitsisi sietää. Minua on kutsuttu vitun huoraksi ja saatanan kitisijäksi. Olen ollut toki myös maailman paskin, ärsyttävin ja rumin.”

Kunpa tämä opettaja olisi kirjoittanut kasvoilla ja nimellään. Siksi, että työpaikkakiusaaminen kenen tahansa toimesta on vakava asia ja siitä toipuminen voi viedä vuosia. Emmekä usko, ennen kuin kuulemme ja näemme. Tarvitsemme henkilöitymiä. Tarvitsemme näitä ulostuloja enemmän kuin palkankorotusta. Teksti jatkuu:

”Olen pelännyt raivoavaa lasta, jolle biologinen säikähtämisreaktioni on ollut syy nauraa ja jatkaa uhkaavaa käytöstä yhä hanakammin. Olen piilottanut puukkoja teknisen työn tunnilla raivokohtauksen vallassa olevan lapsen ulottumattomiin. Olen saanut seksuaalisviritteisiä kommentteja etumuksestani ja takamuksestani.”

Voin allekirjoittaa opettajan tekstin kohta kohdalta. Kuitenkin voin kasvoillani ja nimelläni kommentoida kiusaamista, jota olen itse työssäni kokenut. Olen opettanut viimeisten kuuden vuoden aikana kymmenissä eri kouluissa. Käytän työssäni hyväksi jatkuvaa lasten tunteisiin vetoamista ja rehellistä kohtaamista, jossa kerron päivittäin lapsille miltä heidän käytöksensä minussa ja muissa tuntuu. Tällä viikolla sanoin oppilaille, että teen mielummin muuta työtä kuin menetän kuuloni. Tänään sanoin, että minun ei tarvitse kuunnella päämärätöntä, turhaa kiroilua, kun toisen luokan oppilaat sanoivat ruokalajonossa ruoan olevan ”täyttä paskaa”. Lasten mielestä he eivät puhu rumasti. He eivät kilju tai huuda. Ilmekään ei värähtynyt, kun moitin molemmista.

Ja minä ihmettelen (niin kuin kaikki muutkin), mistä tämä kielenkäyttö tulee? Kuka puhuu näin? 

Mutta kun huorittelu, paskoittelu, lyttääminen ja häirintä ei ole pelkästään oppilaiden kiukkua aikuista kohtaan tai pelleilyä ja vallan näyttöä ikätovereille, vaan aikuiset kohtelevat työpaikoilla toisiaan äärimmäisen rumasti. Ilman syytä tai oikeutusta.

Minua ei ole koskaan elämässäni koulukiusattu ennen kahtakymmentä neljää ikävuotta. Kiusaamiskokemukset alkoivat astuessani viitisen vuotta sitten ensimmäiseen työpaikkaani sijaisopettajaksi. Se miten lapset puhuivat minulle, ei ollut ainoa huolenaihe. Opettajainhuoneessa en saanut istua mille tahansa tuolille, suurin osa oli varattu koulun vanhoille opettajille. Käytävällä kollegat eivät tervehtineet, kun kävelin vastaan ja koulun kulttuurista kertoi jotain se, että ruokalassa oppilaiden syömistä seurasi viisi ruokalavalvojaa (jotka haukansilmin etsivät oppilasta, joka mokaa ja jota saa nöyryyttää muiden edessä). Voin pahoin siinä työyhteisössä enkä ottanut vastaan uutta tarjottua sopimusta. 

Ensimmäisen työpaikan jälkeen työyhteisöt ovat olleet huomattavasti mukavampia, mutta jokaisessa on ollut samoja pulmia koskien aikuisyhteisön käyttäytymissääntöjä. Minulle on puhuttu rumasti, on puhuttu päälle ja hyssytelty. On kommentoitu tylysti ja tehty olo, että minulla ei ole mitään asiaa koulun aikuisten sisäpiiriin. Uskallan väittää, että jokaisessa koulussa työskentelee porukka, joka ei tule koskaan opehuoneeseen tai ulos luokasta, syystäkin. Jokaisessa työyhteisössä on se prosenttiosuus aikuisia, jotka määrittelevät koulun toimintakulttuurin ja yksinpuhuvat kovaan kokouksissa, jopa rehtorin yli. Jokaisessa koulussa on aikuisia, jotka kohtelevat huonosti lapsia puhumalla heille epäasiallisesti odottaen pelkoa ja sen sekaista kunnioitusta. Toinen tapa kasvattaa on jatkuva nöyryyttäminen ja täytyy olla taitava aikuinen, joka siihen pystyy ilman että kukaan tajuaa kyseenalaistaa kyseisen metodin.

Olen todistanut kohtauksia, jossa koulun oppilaat näkevät aikuisen kiusaavan aikuista. Minut on haluttu nolata oppilaiden edessä kollegan moittiessa kovaan ääneen tyyliäni tehdä työtä. Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen, miten lapsi vaikuttuu näkemästään. Koulun ulkopuolella aikuisten käytös voi olla vielä raadollisempaa. Nämä lapset oppivat tapansa olla keneltä muulta, kuin aikuisilta.

Lasten kanssa olen toiminut aina johdonmukaisesti. Kysynyt etukäteen työkaverilta ja rehtorilta sovitun kaavan, jolla selviydyn tilanteesta, jossa oppilas on poistettava luokasta. Aukotonta tämä ei ole. Olen rohkeasti puhunut työkavereille pulmista ja pyytänyt apua hädässä. Joka päivä kasvatuskeskustelen oppilaiden kanssa, pidätän ulkovälitunteja ja käytän opetusaikaa kasvatustyöhön. Jos omat keinoni ovat käytetyt, soitan lastensuojeluun ja kysyn neuvoja. Näin virkatehtäväni kuuluu hoitaa. Koulu on koulu, opettaja on opettaja. Ei terapeutti, sosiaalityöntekijänä, psykologi, etsivä, nyrkkeilysäkki, roskakori tai lääkäri. 

OAJ:n Olli Luukkainen kommentoi Iltalehdelle videokohua sanomalla, että ”lasten huono käytös ja opettajiin kohdistuva häirintä on lisääntynyt työhyvinvointibarometrien mukaan viimeisten 2-3 vuoden aikana. Taustalla on Luukkaisen mukaan myös pidempi, kymmenen vuotta jatkunut kehitys.”

Mitä tämä kehitys on? 

Vanhemmuus on erilaista kuin koskaan aiemmin ja se on hukassa monella enemmän kuin koskaan ennen. Lapset ja nuoret voivat huonosti. Koulupsykologilla on tuhat asiakasta useassa eri koulussa ja kuraattori ramppaa monessa toimipisteessä. Terveydenhoitaja on ylibuukattu. Kiusaaminen on siirtynyt nettiin. Koulu on järkäle, joka muuttuu liian hitaasti. Lapset ovat meidän elämä ja he tarvitsevat aikuisia. Aikuiset ovat ihmisiä, jotka ovat omalla kiireellä ja levottomuudella tiputtaneet meidän lapset kyydistä. Kyllä, meidän lapset. Ja sitten jää me, opettajat, jotka yrittävät löytää tasapainon tässä kaksituhattaluvun vatupassissa, joka muistuttaa Nälkäpeliä: katsotaan kuka selviää viimeisenä hengissä. Tai töissä koulussa. Onko siinä eroa? 

Määräaikaisena työntekijänä en ole kertaakaan opeurallani juurtunut työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja kaipaan sitä, että minulla olisi ystäviä töissä, joiden kanssa tekisin muutakin kuin puhuisin oppilasasioissa vartin viikossa teekuppi toisessa kädessä, monistenippu toisessa ja housussa viisi tuntia odottanut pissahätä. Kun me katsomme tilannetta, jossa suomalainen koulu on, jossa lama-ajan lapset oireilevat haukkuen aikuista huutamalla ”ime munaa”, meidän on katsottava peiliin. Mitä on tapahtunut aikuisille, jotka ennen kunnioittivat toisiaan? Kunnioittivat opettajia ja koulun henkilökuntaa. Jos oppilaspalaverissa äiti sanoo lapselle opettajan kuullen, että englantia ei tarvitse opetella, koska itsekään ei ole sitä ikinä oppinut ja toisen isä ei jaksa välittää onko lapsensa läksyt tehty, meillä on isoja ongelmia. Ja nämä äidit ja isät ovat viime laman lapsia, sen ajan laman kun Jörn Donner sanoi kansanedustajana (pardon my french): me ollaan suoraan sanoen kusessa. 

Ymmärrättekö jo te muutkin mitä meille on tapahtumassa?

Mainokset

12 vastausta artikkeliin “Huonosti käyttäytyvät opettajat

  1. Kiitos tekstistäsi Elina! Odotinkin mielessäni, milloin kirjoitat oman näkemyksesi ja kokemuksesi aiheesta. Tunnistan todellakin ilmiön, tosin syvemmin vain lyhyiden sijaisuuksien kautta, joten koen omaavani opetusalalta liian vähän kokemusta pystyäkseni itse kirjoittamaan aiheesta uskottavasti. Ja niin varmasti meillä kaikilla on omat käsityksemme aiheesta, ainakin omien kouluaikaisten kokemuksiemme kautta.

    Olen äärimmäisen surullinen, että näin raadollisia asioita täytyy tapahtua, mutta samalla olen iloinen, että koulumaailman epäinhimillisyyksiä on pulpahtanut pinnalle nykyisin tuon tuostakin. Niistä uskalletaan vihdoin puhua ja uskon, että tällä keinoin voidaan raiteet oikaista ennen kuin koko järjestelmä on ojassa.

    Toit lisäksi uutta näkökulmaa ongelmien syihin: olen samaa mieltä, kyllä nykyiset oppilaiden vanhemmat saavat katsoa peiliin. Ainakin minun isäni kansakoulun käynyt sukupolvi arvostaa opetusta (jota he ovat saaneet kovin vähän) ja ymmärtää, että koulunkäynti on avain yhteiskunnassa pärjäämiseen. Lisäksi opettajat ovat kansankynttilöitä, heitä ei haukuta tai kyseenalaisteta heidän toimiaan tai oppiaineiden tärkeyttä lasten kuullen. Mistäpä muualta ne lapset asenteensa ottavat kuin aikuisilta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Jonna! Hyvä saada lukea aiheesta opettajien kommentteja, sinulle kiitos omastasi. Videon ilmestyminen nettiin on aivan kohtuutonta kyseiselle opettajalle, mutta ilman sitä tätä keskustelua ei olisi välttämättä tässä mittakaavassa herännyt.

      Liked by 1 henkilö

  2. Elina: Kun itsekin olen opettaja, en viitsi työnantajaani enempää kiusata, joten sanon vain: Olen täsmälleen samaa mieltä!

    Löydät minut feissarista. Pistä yv, niin puhutaan lisää!

    Liked by 1 henkilö

  3. Hienoa, että otat kantaa näihin asioihin. Itse olen tällä hetkellä etuoikeutettu ja onnellinen omassa koulussakin ja työyhteisössäni, ammatillisessa oppilaitoksessa, mutta olen työskennellyt muunlaisissakin yhteisöissä ja tunnistan kuvaamasi tilanteita. On käsittämätöntä, että tämä vain jatkuu ja jatkuu eikä sitä saada muutettua.

    Tykkää

  4. Tosi hyvä teksti! Luokanopettajan allekirjoitan kaiken, mitä olet kirjoittanut. Harkitsen ammatinvaihtoa, sillä työ on muuttunut kymmenessä vuodessa liian hektiseksi, sitä on liikaa, enkä jaksa sietää lasten huonoa käytöstä loputtomiin. Lisäksi opettajia kohtaan asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia, kuten kirjoitit. Haluaisin olla vain opettaja, en sosiaalityöntekijä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei, kiitos kommentistasi! Kuulostaa tutuilta keloilta! Työssä on paljon hyvää, mutta koen että haasteiden kasvaessa aika moni kokeilee muutakin. Varsinkin jos rahkeet riittää muuhun ja opehomma ei ole ykkös-unelmaduuni.

      Tykkää

  5. Luin Elinan haastattelun Opettaja-lehdestä (18/2016), ja etsiydyin tänne lukemaan lisää. Huomiotani kiinnitti lehdessä mm. Elinan kommentti, että oppilaiden oman toiminnan ohjaus on heikentynyt ja esim. oppilas saattaa kokea, että ei voi olla jonossa jonkun tietyn oppilaan takana tai edessä. Näihin selvittelyihin menee paljon opettajan aikaa.

    Olen peruskoulun äidinkielen opettaja, ollut alalla 30 vuotta. Kuvatun kaltaisen ihmissuhteiden monimutkaistumisen nuorten välillä olen itsekin pannut merkille. Varsinkin tytöillä on monenlaista säätöä, pahanpuhumista selän takana, nettikiusaamista jne. Ennen oltiin reilumpia ja suorempia.

    Kielenkäyttö on muutamassa vuodessa muuttunut niin, että ”vittu”-sana on luokkatilanteessa oppilaiden mielestä ihan kelpoinen. Esim. yksi 8.-luokkalainen poika sanoi tietotekniikan luokassa kollegalleni, naisopettajalle, joka tuli pojan selän taakse kehottamaan pois pelaamisesta ja syventymään tehtävään: ”Vittu, oota!” Ope häiritsi peliä pahasti…

    (Ärsyttääkin nämä yliopisto-ansarissa kasvavat kirstilongat, jotka sormi pystyssä opettavat meitä opettajia, että ei saa olla digifoobikko ja pitää ottaa älylaitteet osaksi opetusta,niin oppilaatkin motivoituvat, vihdoin. Nämä intellektuellit eivät tajua, että älylaitteiden viihdekäyttö on aika kaukana niiden työkäytöstä, eikä se työkäyttö jaksa kiinnostaa monia nuoria niin paljon kuin se viihdekäyttö. Mikä tarkoittaa sitä, että kun ollaan tietotekniikan luokassa kirjoittamassa esseetä, heikommat kirjoittajat kaivavat sen nettipelin esiin heti, kun siihen tulee tilaisuus.)

    Tarkkaavaisuuden kesto on selkeästi lyhentynyt. Ennen älypuhelimia kauhisteltiin tietokonepelaajien lyhentyneitä keskittymisvälejä, mutta nörtit ovat keskittymisen jättiläisiä verrattuna kroonisiin some-selaajiin, jotka kaivavat puhelimen esiin, kun open silmä välttää. Älypuhelinten tulon jälkeen opettajantyö onkin käynyt paljon tylsemmäksi kuin ennen.

    Ryhmätyötaidot ovat heikentyneet, tästä puhuvat esim. kotitalouden opettajat. Ei osata kantaa vastuuta osana ryhmää.

    Ja vielä: oppilaat ovat arempia toistensa suhteen kuin ennen, arempia asettamaan itsensä alttiiksi vaikkapa paljastamalla, minkälaisesta musiikista pitävät. Pelätään muiden dumausta. Ennen vanhaan monet nuoret mainostivat jopa uhmakkaasti omaa musiikkimakuaan osana omaa identiteettiä, nykyään yritetään olla mahdollisimman samanlaisia kuin muutkin, ja siksi omia erilaisia mieltymyksiä salaillaan. ”Norminuori” on lähes kaikkien tavoite. (Ja ne normit tulevat tietenkin esim. vaatemuodista ja älylaitteiden valmistajilta.)

    Paljon puhutaan vanhemmuuden heikentymisestä osana kasvatuksen ja opetuksen kriisiä. Siitä tuntuu olevan ainakin osittain kysymys: hyvät tavat ja toisen kunnioitus eivät enää siirry niin hyvin kuin ennen, puhumattakaan vastuun kantamisen taidosta.

    Monia lapsia ei ilmeisesti kotona kuunnella riittävästi, niin kova aikuisen nälkä heillä on koulussa. Koulu ja virkakasvattajat eivät riitä paikkaamaan vanhempien puuttuvan läsnäolon ja huomion jättämää aukkoa.

    Mietin, mikä osuus vanhemmuuden heikkenemiseen on sillä, että lapset hoidetaan aika pienestä pitäen isoissa ryhmissä päivähoidossa. Itselläni on sellainen kokemus äitiydestä, että sen oppiminen vaatii vuosien harjoittelua, paljon läsnäoloa ja paljon toistoa. 🙂 Ehkä vanhemmuuden taidot ja yhteys lapseen jäävät vajavaisiksi, koska runsaampi yhdessäolo lapsen kanssa katkeaa niin varhaisessa vaiheessa, usein ennen kahta ikävuotta, jolloin lapsen puhekin on vielä aika alkutekijöissään. Lapsen mentyä tarhaan yhdessäolotuntien määrä romahtaa, ja vanhemmat ovat illalla usein töistä väsyneitä.

    Yhteiskunta myös aliarvioi kodin kasvatustyön merkitystä, kuten näkyy keskustelussa kotihoidontuesta. Ilmeisesti kotikasvatusta pidetään nykyään riskinä lapselle, ja ajatellaan, että päiväkodeissa lapset ovat ammattitaitoisen henkilökunnan huostassa saamassa tarpeellisia virikkeitä. – Mutta entä rakkaus? Onko siitä hoitajien työsopimuksessa maininta? Minusta pienellä lapsella pitäisi olla luovuttamaton oikeus rakastavaan syliin tarvitessaan, se on hyväksi hermostonkin kehitykselle.

    Mielestäni opetuksen ongelmat tällä hetkellä aiheutuvatkin usein nimenomaan hermostollisista syistä, eivät siksi, että oppilas olisi tahallaan ”hankala”. Tarkkaavaisuus, itsehallinta ja lähimuisti eivät ole siinä tilassa, jossa kuunteleminen, havainnointi ja looginen ajattelu olisivat mahdollisia.

    Oma lukunsa tässä hermosto-asiassa on epäterveellinen ravinto, jota nuoret syövät, kuten valkoisen sokerin suuri määrä, joka aiheuttaa hermoston toiminnan kannalta tärkeiden kivennäisaineiden, magnesiumin ja kromin, puutetta.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi ja mukavaa, että päädyit lukemaan blogiani. Olet kuvaillut opettajan työn muutosta laajasti. Kiitän huomioistasi. Olen monessa kohtaa täysin samaa mieltä, varsinkin tuossa kohtaa kun puhut kodin kasvatustyön merkityksestä. Toivottavasti luet ja kommentoit jatkossakin!

      Tykkää

  6. Hei, Elina!

    Olen lukenut muutamia blogikirjoituksiasi. Hienoa, että rohkenet tuoda epäkohtia esiin. Paljon tuttua löytyy luokanopen työstä, johon itsekin lopulta päädyin. Itse olen huomannut kunnioituksen puutetta erityisesti oppilaiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Työyhteisöjen suhteen olen ollut onnekas. Nyt harjoittelun alla oppiladen kanssa positiivisen ja kannustavan palautteen anto toisille. Ja siinä riittää opettajillakin oppimista.

    Tykkää

    1. Moi Leena! Kiva, että kommentoit. Kiitos siitä! Tällä hetkellä vedän erityisluokkaa eli alakoulun puolella olen itsekin. Kunnioituksen puute totta tosiaan on myös oma päivittäinen huomio: yritän opettaa positiivista kohtaamista ja toisten kannustamista. Tässä apuna KiVa-koulumateriaali ja koulupsykologin pitämät Tunnetaito-tunnit. Tsemppiä työhön!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s