Fadumo Dayib – representaation voima

Representaation voima on kiistämätön. Se vahvistaa mielikuvia ja antaa tunteen siitä, että asiat ovat mahdollisia, kuten silloin kun huomaat itsesi näköisen ihmisen saavuttavan jotain, minkä et edes uskonut olevan mahdollista. Representaation vaikutus alkaa nuorena ja vaikuttaa meihin ihmisiin läpi iän. Pieni tyttö voi ymmärtää omat mahdollisuutensa nähdessään naisia toimijoina sellaisissa ammateissa, joissa heitä ei yleisesti ole totuttu näkemään. Samoin on erilaisten lelujen, piirrettyjen ja vaatteiden laita. Jos H&M siirtäisi osan Forumin myymälänsä avaruus -ja muista vastaavista ”poikien” rooliasuista tyttöjen puolelle (jo tämä jaottelu on ongelmallinen), voisi maailmassa olla yksi onnellinen lapsi enemmän.

Merkitys kasvaa silloin, kun media jättää esittämättä ulkonäöltään, etniseltä taustaltaan tai kehollisilta ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä. Emme voi laskea leikkiä Ghostbuster- tai Mad Max -elokuvien vaikutuksesta nuoriin tyttöihin, jotka näkevät liian vähän naisia toimintaelokuvissa, aktiivisina toimijoina päärooleissa. Nuo elokuvat vaikuttivat myös minuun, vaikka olen jo aikuinen. Tuleva Tom of Finland-elokuva tulee mullistamaan monen tajunnan. Kun Jani Toivola valittiin eduskuntaan, jonkun mieli täyttyi mahdollisuuksista. Samoin silloin, kun Tarja Halosesta tuli presidentti, Lola Odusogasta universumin kolmanneksi kaunein tai kun Hanno Möttölä pelasi NBA:ssa. Se on kaikki mahdollista!

Kun maahanmuuttajataustainen nainen esiintyy suomalaisessa lehdessä, yhden kuvan valta ja vaikutus on yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla valtaisa. Samalla tavalla Felix-mainoksessa esiintyneen Josephinen näkeminen ilahdutti niin monia. Kun Leo-Pekka Tähti voitti kertaalleen olympiakultaa ja tulee toivottavasti ansaitusti voittamaan Vuoden Urheilija-palkinnon, se valaa uskoa muihin, jotka ovat kehollisesti samanlaisia. Me tarvitsemme esikuvia ja jokainen ansaitsee nähdä itsensä siellä, missä ovat kunkin villeimmät unelmat.

Keskustelin eilen oppilaani kanssa lounaalla siitä, mikä hänestä voisi tulla isona. Hän ei osannut sanoa, koska ehkä kukaan ei ollut koskaan kysynyt häneltä sitä odottaen jäsenneltyä vastausta. Häntä jännitti ja vaivaannutti kun ehdotin tarmokkaasti presidenttiä. Hän tyrmäsi ehdotuksen välittömästi, koska sellainen ei ole naiselle mahdollista. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että nainen voisi olla presidentti, saati nainen, jolla on huivi. Oppilas ei ollut koskaan kuullut Fadumo Dayibista eikä uskonut, että Suomessa asunut pakolaisnainen on suorittanut korkeakoulututkinnon, opiskellut Harvardissa ja pyrkii johtoasemaan maassa, jossa miehet ovat hallinneet politiikan kärkeä yksinoikeudella. Viimeiset vapaat vaalit Somalimaassa on vietetty 1967. Kumpikaan meistä ei tiedä siitä ajasta sen enempää. Elämme mielikuvien varassa, minä omieni ja oppilaani omiensa, joihin tosin toivon pystyväni työssäni vaikuttamaan.

Oppilaani väitti niin hanakasti vastaan siihen, että nainen voisi joskus olla presidentti Somalimaassa, että twiittasin Fadumolle:

@fqdayib You are the #rolemodel of millions of girls. My Somali girl student couldn`t believe you exist and do what you do. Thank you.

Twitter on ennennäkemätön sosiaalisen median keino olla yhteydessä ihmisiin, joihin ei muuten saisi suoraa kontaktia. Maanantaina aion kertoa koulussa, että Fadumo reagoi viestiini ja näyttää Helsingin Sanomien haastattelun viime vuodelta, jossa Fadumo Dayib toteaa:

”Kysymykset alkavat usein: ’Koska olet nainen…’ Aivan kuin sukupuoli liittyisi kaikkeen”.

Aion sanoa oppilaalleni saman mitä Fadumon äiti sanoi hänelle:”’Jos joku väittää, ettet pysty, koska olet nainen, muslimi, somalialainen, älä ikinä usko’.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s