Nykyopettajan salatut tunnustukset

Hei, olen Elina, 29-vuotias kuvittaja ja opettaja. Olen toki monia muitakin asioita, mutta työni kansankynttilänä määrittelee minut lähes välittömästi kun tapaan uuden ihmisen ja hän kuulee ammattini. Harva uskoo sen olevan totta. Olen pelottava ja kiehtova, tavallaan tylsä ja pitkästyttävä. Tiedän paljon, vaikka omasta mielestäni en tiedä tarpeeksi. Teen työtä, jolla on merkitys (ainakin haluan uskoa niin) ja verhoudun opettajuuden mysteerin helmoihin. Vastaan kysymykseen ”millaista on olla opettaja?” harvoin rehellisesti ja siihen tulee nyt muutos.

Kun puhun työstäni opettajana, harva ymmärtää mitä päiväni sisältävät. Useimmiten en halua puhua työstäni koulumaailman ulkopuolella, koska siten vältän turhat selitykset ja väärinymmärrykset. Jos jotain kuitenkin voin kertoa, teen sen tässä.

1. Hoen samoja asioita päivästä toiseen.

Sanoin oppilaalleni tänään, että tarvitsen hänen käteensä asennettavaksi valomerkin, joka syttyy aina kun sanon hänen nimensä. Minusta 46 kertaa päivässä kutsuttava sama nimi on liikaa, sanokaa mitä sanotte. Sanon päivässä ainakin 30 kertaa ”rauhoitu” oli sillä rauhoittava vaikutus tai ei. Positiiviseen kasvatustyöhön tulisi negatio muuttaa kehotukseksi ja usein käännän ”älä juokse” -hokeman ”kävele” -hokemaksi. Tällä ei juurikaan ole merkittävää vaikutusta oppilaisiin, mutta toteutetaan pedagogiikkaa nyt kunnolla. Välillä tuntuu, että olen automaatti, joka lataa kerta toisensa jälkeen samoja liturgioita ja uskomattoman usein koskemaan samoja henkilöitä. Hokemakone ei toimi pelkästään suhteessa oppilaisiin, vaan joskus myös aikuisille on hoettava samoja asioita päivästä toiseen. Kouluissa tehdään jatkuvasti pedagogisia ratkaisuja, joissa ei ole mitään järkeä. Usein ratkaisujen taustalla ovat säästöt eli raha. Me kaikki kentällä työskentelevät opettajat tiedämme, että koulunkäyntiavustajan epäsäännöllisyys luokassa sekoittaa oppilaiden päivän, vain opettaja voi olla sijainen ja yksi opettaja ei voi toimivasti ja turvallisesti ottaa vastuuta kahdesta ryhmästä samaan aikaan. Me myös jatkuvasti toivomme lisää kollegoiden välistä suunnitteluaikaa toteuttaaksemme vaativaa tehtäväämme, mutta sitä ei ole vuosien saatossa siunaantunut, vain lisää työtehtäviä ja vastuuta. Kun oppilaat eivät kuuntele minua, ei minua tunnu kuuntelevan kukaan muukaan.

2. Minulla ei ole työssäni taukoja

Kun aikuisiksi varttuneet ystäväni, perheenjäseneni ja muut toverit puhuvat ääneen työstäni, he olettavat että ehdin vastaamaan puheluihin ja viesteihin välitunneilla ja chillaan kaiken vapaa-aikani jalat viimeisen päälle remontoidun koulumme sohvan nojalla. Saatan ehtiä opettajanhuoneeseen kerran viikossa ja silloinkin etsimään kadonnutta lomaketta, metsästämään koulusihteeriä tai hakemaan konsultointia esimieheltä. Sillä sekunnilla kun saavun viralliseen työympäristööni, jota kouluksi kehutaan, olen kiinni oppilaiden asioissa. Parhaassa tapauksessa vastaan ensimmäiseen wilma-viestiin metrossa matkalla töihin ja luen viimeiset sähköpostit kotimatkalla ratikassa. Jokainen tauko on pyhitetty välituntivalvontaan, ruokailuvalvontaan tai uuden tunnin suunnitteluun. Kanssani ”tauolla” saattaa istua edellisellä tunnilla tolvaillut oppilas, jonka välituntikielto estää osallistumasta ulkoilutoimintaan. Kun kasvatuskeskustelen, monistan, vahdin ja ratkaisen pulmia avustajani kanssa, harvemmin ehdin ajatella mitä tekisin sillä ajalla, joka harvinaisesti sattuisi siunaantumaan tuntien väliin. Sitä aikaa ei nimittäin ole koulussa olemassa.

3. Saan liian vähän palkkaa

Kyllä, se että toimin opettajana, terapeuttina, terveydenhoitajana ja psykologina, Neiti Etsivänä ja Ruth Bader Ginsburgina samaan aikaan, on haastavaa ja työlästä. Ja se uuvuttaa, koska opettajan työ on palveluammatti enemmän kuin asiantuntijatyö, väittävät opinto-ohjaavat mitä vain. Käytännössä järjestän luokkani jokaisen henkilön päivän ohjelman aamusta ja iltapäivään ja sen yli. Hoidan tiedotuksen koteihin ja selvitän, missä koulutaksi viipyy. Saatan lapset parhaassa tapauksessa lähes kotiin (niin kuin tänään kun kielten tunneilla viipyneet oppilaat myöhästyivät taksista ja lähtivät kanssani metrolla kotiin). Selvitän oppilaiden kotien arkea ja soitan perään, jos läksyt ovat toistuvasti tekemättä, välineet puuttuvat koulusta tai paikalle ei saavuta lainkaan. Joskus selvitän minne oppilaani sisarukset hävisivät, jos olen luvannut huolehtia kotiin, että lapset lähtevät samaan aikaan koulusta, eivätkä he lähdekään. Ja tämän kaiken säädön välissä pidän oppitunnit, joita ohjaa uusi viisisataasivuinen opetussuunnitelma. Oppilaani huolestui tänään jalkansa kutinasta ja neuvoin rasvaamaan sitä kotona. Lopulta jalassa huomattiin olevan hyttysenpurema, no sehän oli yhdyssana, niinkuin aiemmin tunnilla opimme ja kahden tunnin valitus kutinasta unohtui siltä seisomalta. Kun hoitotädin päänsäryssä pääsen neljän jälkeen oman elämäni pariin oltuani vastuussa lukuisista hengistä ja elämistä, minusta luokanopettajan lähtöpalkka 2600 e on liian vähän tästä virkamiespalveluksesta. Mutta minä olenkin reipas ja teen iltaisin toista työtä, josta välillä unelmoin kesken kiireisen koulupäivän.

4. En saa työstäni kiitosta

Kun lehdissä kirjoitetaan kritisoivaan sävyyn koulusta ja opettajista, harvoin opettajat itse pääsevät ääneen puolustamaan itseään tai työtään. Kaikilla valtakunnassa tuntuu olevan mielipide siitä, miten opetus tulisi järjestää, kuinka oppilaille asetetaan rajat ja kuinka liiaksi asti lomailevat opettajat valittavat liikaa työnsä taakasta, eivätkä edes opeta lapsia kunnolla. Joka kesä saan kuulla muilla aloilla työskenteleviltä napinaa kymmenen viikon (viime kesänä yhdeksän viikon) kesälomasta, joka opettajille on annettu työnsä keskeytykseen ja lukuvuodesta palautumiseen. Voin kuitenkin kertoa, että kun yhdeksän kuukautta vuodesta on parhaassa tapauksessa täydenhoidon varaäiti yli kahden käden sormilla laskettavan määrän lapsille ja pyrkii tuossa ajassa täyttämään oppilaiden, huoltajien ja esimiehen odotukset tiukkojen opetussuunnitelmapaineiden läpi, neljä viikkoa hädin tuskin riittää palautumiseen. Itse usein varaan parin viikon matkan mahdollisimman kauaksi heti loman alettua ja ensimmäiset kolme lomaviikkoa kevätkuukausien ohessa haen määräaikaisia opettajantöitä työhaastatteluissa juosten ja tajuan hyvässä lykyssä heinäkuussa että minun ei tarvitse kantaa hektisen työn stressiä enää hetkeen. Heinäkuun lopussa aloitan uuden vuoden suunnittelun ja elokuun alun käytän jo täysin opetustyön parissa. Jos työtehtävää ja työpaikkaa vaihtaa viran puutteessa joka vuosi (tämä on tällä hetkellä itselleni kuudes), täytyy prepata etukäteen yksi jos toinen asia uudesta ryhmästä, koulusta ja uusista toimintamalleista. Kehityskeskustelu kerran keväässä on ainoa hetki koko vuonna, kun saan palautetta työstäni, riippuen tietysti esimiehestä. Ja kyllä, olen tehnyt monia muita töitä elämässäni, työni tulokset eivät ole päivittäin käsinkosketeltavan läsnä, vaan usein pidempi prosessi, ei niin kuin silloin kun pesin S-marketin jauhelihakoneen osia ja näin kuinka skeida lähti metallista kuin delfiinit Särkänniemestä.

5. Päivät menevät harvoin kuin Strömsössä

Olen usein huono feministi. Opettajana en aina onnistu tasa-arvotyössä, jota pidän yhtenä työni tärkeimpänä arvona. Jaoimme kollegan kanssa luokkani tytöt ja pojat oletetun sukupuolen mukaisiin ryhmiin kielen opetusta varten. Kollegani perusteli ryhmäjaon itselleni niin hyvin, että koin sen ongelmattomaksi (mitä se toki ei ole). Tämän jälkeen puhuin ryhmistä tyttöinä ja poikina, kunnes vaihdoin kielenkäyttöäni puhumalla ryhmistä numeroilla. Kun toinen kollega ehdotti liikuntaryhmiä muodostettaviksi sukupuolen perusteella, avasin suuni ja kerroin, että se ei olisi reilua. On seksististä muodostaa ryhmä sillä perusteella, että tytöt ovat huonompia jalkapallossa. Haluan kasvattaa lapsista vastuullisia aikuisia ja itsevarmoja osaajia. Tiedän, että haluan puuttua jokaiseen kirosanaan ja vääryyteen ja haluan olla paikalla selittämässä kuinka toimia kunnioittavasti tovereita kohtaan. Siinä vaiheessa kun päivän kaikki suunnitelmat on jouduttu kolmen riidan ja yhden katoamistatapauksen vuoksi värkkäämään nurinkurin, en ole pissannut viiteen tuntiin ja olen väsynyt kuulemaan yhtään kirosanaa ja huutoa, takavarikoinut Pokemon-kortit ja juossut terveydenhoitajan, kopiohuoneen ja välituntipihan väliä, en välttämättä jaksa pysähtyä kun kuulen sanan ”homo”. Tiedän. Olen ihminen ja välillä surkea työssäni.

Kuulin tänään Pokemon-vitsin: Mulla on kymmenen metrin muna. Mutta miten voi olla? Sehän tulisi housuista läpi. Kävelin eteenpäin ja hymyilin mielessäni.

FullSizeRender

Sitten päivä päättyy. Kukaan ei kuollut, oppilaani halaavat minua ja toivottavat hyvää päivänjatkoa. Istahdan pöytäni ääreen ja tuijotan kissankelloja, jotka maalasimme muutama päivä aiemmin. Mietin niitä kaikkia lapsia, joiden elämässä olen ollut ainoa luotettava aikuinen, sellainen jolle kertoa salaisuuksia ja joka on tukenut ja tsempannut kun kukaan muu ei ole. Olen aikuinen, joka on välillä väsynyt ja hermostunut, miettii omaa kotia ja nukkuu huonosti. Mutta minä välitän lapsista ja aion joka päivä olla heille paras minä. Ja sitten tällä kaikella onkin lopulta se kaikkein suurin merkitys. Rakkaus.

Mainokset

20 vastausta artikkeliin “Nykyopettajan salatut tunnustukset

  1. Raikas ja persoonallinen teksti jälleen, hyvä Elina! Minun opetuskokemukseni rajoittuvat auskultointiin, muutamaan sijaisuuteen ja tietysti lukuvuoden mittaiseen suomenopetukseen, mutta silloin minulla oli vain yksi viikkotunti. Koen saaneeni silti riittävän määrän kokemusta (perusasteella), jotta voin allekirjoittaa jokaisen kohdan. Peruskoulu ei ole minun unelmatyöpaikkani, mutta hattua nostan todella ja syvään kumarrankin teille, jotka siellä joka päivä töitä teette!

    Tykkää

    1. Kiitos Jonna tsempistä! Itsekin olen aineenopettaja koulutukseltani ja työskentely yläkoulussa ja lukiossa on hieman erilaista kuin alakoulun puolella. Mutta se ilo ja energia, jonka varhaisteinit ja sitä pienemmät lapset antavat on vertaansa vailla!

      Tykkää

    1. Kiitos, otan aika iisisti. Siitä ei liene tekstissäni kyse. Jokainen tekee tätä työtä omalla tavallaan ja me ihmiset olemme erilaisia. En usko, että vähempi panostus lisäisi työni miellekkyyttä, päinvastoin.

      Tykkää

  2. Pakko kuitenkin kommentoida näin lukion (heikkotasoisen sellaisen = yläkoulu lukion vaatimuksin) opettajana. Kun vertaan itseäni luokanopettaja-kavereihini, niin heistä lähes jokaisella (ainakin miespuolisilla) on toinen työ, heidän koulupäivänsä eivät myöskään ole 8-tuntisia. Itse en voisi edes kuvitella toisen työn ottamista. Olen jokaisena arkipäivänä koululla viimeistään klo 8.45 (ellei ensimmäinen oppitunti ala 8.20) ja lähden aikaisintaan klo 15.15 (ellei viimeinen oppitunti tai kokous lopu 16/16.30). Uusi työpäiväni alkaa viimeistään klo 21 jokaisena arki-iltana, kun olen saanut lapset nukkumaan. Sitä jatkuu parin tunnin verran. Eikä varmasti tarvitse mainita viikonloppujen työmäärää. Missä välissä tekisin toista työtä? Lisäksi minäkin olen työssäni oman aineeni opettamisen lisäksi ainakin terapeutti, lääkäri, pappi ja poliisi. Koulun johdon vaatimukset tuloksista eivät ole missään linjassa opiskelijamateriaalin kanssa. Rehtorin asennetta ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kannustavaksi. Onneksi olemme tottuneet haukkuihin. Aloituspalkka on n. 200€ alakoulun opettajaa suurempi eli sitäkään ei kannata kadehtia. En kirjoita tätä siksi, että kadehtisin teidän arvokasta työtänne, vaan ehkä siksi, että huonomminkin voisi asiat olla omalla alallasi 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi. On tärkeää, että kerroit työstäsi. Kun itse opetin yläasteella, tein ja koin samaa kuin sinä. Opetin neljää ainetta ja juuri koko päivän. Hyppytunneilla valmistelin seuraavaa viikkoa ja iltaisin seuraavaa päivää. Aineenopettajana tienasin jopa 600e enemmän kuin nyt, huoltajiin ei tarvinnut pitää yhtä paljon yhteyttä ja oppilaat olivat rauhallisempia ja kypsempiä. Työ ei uuvuttanut fyysisesti yhtä paljon. Eli jokaisessa opetusasteessa on puolesta 🙂 tsemppiä töihin ja kiitos tuesta!

      Tykkää

    2. Toinen työ?
      Mistä tuo otos. En tunne ainoatakaan toisen työn tekijää. Meillä on 22 luokanopettajaa kuitenkin talossa. Olen mies ja opettanut 23 vuotta. Nuorena miehenä koitin hetken tehdä kaupungille opetusjakonsultointeja työn ohessa. Itse en pysty edes ylitunteihin.

      Tykkää

      1. Otos? Minä teen kahta työtä ja niin moni muukin työyhteisössämme 🙂 Meillä on kolminkertainen määrä opettajia duunissa työpaikkaasi verrattuna. Taloudellisesti hieno homma jos jaksaa useampaa työtä (Helsinki on kallis paikka opettajan palkalla elettäväksi), ei se kuitenkaan ole mikään tavoite. En tee kahta työtä rahasta, ryhdyin siihen puolitoista vuotta sitten kun työtilanne näytti epävarmalta. Lisätyö on enemmänkin intohimoinen harrastus.

        Tykkää

  3. Todella hyvä teksti, näin koulunkäynnin ohjaajana samaistun kaikkeen. Ainakin meidän koulussamme myös minä pidän yhteyttä vanhempiin, ja selvittelen koulun jälkeisiä kulkemisia ja tavaroiden etsimisiä enemmänkin kuin opettaja (jonka täytyy siinä kohdalla alkaa kiirellä valmistella seuraavaa päivää). Samalla kun selvittelen, minun pitäisi olla jo IP:ssä huolehtimassa seuraavasta satsista lapsia. Saan palkkaa tonnin vähemmän kuin opettajat, ja kehityskeskustelua ei ole edes sitä kertaa vuodessa. Silti tykkään työstäni, vaikka olenkin välillä henkisesti ja fyysisesti niin poikki etten tiedä miten jaksan seuraavana aamuna herätä töihin. Aina kuitenkin jaksan.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! Minä arvostan teidän työtä yli kaiken. Olette korvaamattomia ja edellytys päivän onnistumiselle. Minulla on tänä vuonna erityisluokka ja avustajan merkitys on valtaisa. Tsemppiä työhön ja kivaa syksyä!

      Tykkää

  4. Eli sun mielestä on ok jakaa tytöt ja pojat omiin ryhmiinsä kielten opetuksessa, mutta yhtäkkiä onkin seksististä ajatella, että pojat ovat parempia liikunnassa, vaikka vain toiseen näistä jaoista olisi fysiologiset perusteet….

    Tykkää

    1. Luitko otsikon? Aina ei mene kuin Strömsössä. Liikunnasta älähdin kun perustelu ryhmäjaolle oli se, että tytöt ei pärjää jalkapallossa. Se on seksististä, kuten se kielen tuntien ryhmäjakokin. Näin sen myös kirjoitin.

      Tykkää

  5. Kiitos kirjoituksestasi. Itse koen hyvin samanlaisia ajatuksia, vaikka lukemani perusteella olen sinua paljon laiskempi opettaja. Puhuin juuri siitä, että on vaikeaa, kun ei saa koskaan mitään palautetta, paitsi tietysti oppilailta. Esimerkiksi tällä viikolla iloitsin siitä, kun eräs oppilas aivan omatoimisesti kiinnostui yhdestä aiheesta ja halusi tehdä siitä esitelmän! Pienet on opettajan ilot 😊

    Tykkää

  6. Kiitos ajatuksistasi; aineenopettajanakin voin allekirjoittaa kaiken kertomasi! Tekstissä olisi vielä voinut kumota sen opettajien elämää koskevan harhaluulon, että meillä on 9 – 11 viikon mittainen kesäloma. Kesäkeskeytys ei ole loman kiertoilmaus vaan todellakin tarkoittaa sitä, että vuosiansioistamme on vähennetty kesällä loma-ajan lisäksi viettämämme opetukseton aika. On useimmilla muillakin palkansaajilla mahdollisuus palkattomaan lomaan – ja useimmiten vieläpä vapaasti valittuna ajankohtana…

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa, tekstiin olisi voinut lisätä tuonkin harhaluulon! Ehkäpä kirjoitan Tunnustukset osa 2, kun aiheesta argumentoitavaa piisaa. Mukavaa työsyksyä!

      Tykkää

  7. ”Olen aikuinen, joka on välillä väsynyt ja hermostunut, miettii omaa kotia ja nukkuu huonosti.”

    En haluisi olla tyly, mutta jos asiat ovat oikeasti noin kuin kirjoitat (ei vain ko. lainaus), niin olet ehdottomasti väärällä alalla. Se ei ole sinun syysi, mutta toisaalta palat loppuun ja katkeroidut jatkaessasi noin. Onnea valitsemallasi tiellä.

    Tykkää

    1. Kiitos huolenpidosta. Tekstin tarkoitus ei ollut välittää katkeraa tai väsynyttä kuvaa vaan rehellisesti kertoa millaista on olla opettaja. Voin kirjoittaa samalla otsikolla viiden kohdan tekstin eri näkökulmasta; siitä mikä opettamisessa on parasta. Ihanaa viikonloppua sinulle! Toivoo erittäin onnellinen opettaja

      Tykkää

  8. Hyvä kirjoitus. Meillä on kiva duuni. Itse koen kuormittavimpana hallinon hulluudet ja säästöt väärissä paikoissa – kuten opetusvälineissä tai tietyissä ryhmäkokokohdissa. Minustakin tyttöpoikajako on liikunnassa tyhmä, vaikka tasoryhmät futiksessa ovat järkevää eriyttämistä. Joskus olen pitänyt pienen jakson poikien äikkää ja matikkaa ja joskus se on hyvä. Voi vaikka tehdä niitä rooleja näkyvimmiksi. Ei pysyväisesti kuitenkaan
    Iloa jatkoonkin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s