Niille jotka väittävät ettei Suomessa ole köyhiä

Kun minä olin pieni, selvä syksyn ja koulun alkamisen merkki oli uudenkarhea reppu. Joka vuosi en uutta reppua saanut, mutta tarpeeksi usein muistaakseni kuinka tärkeä se oli uuden penaalin, uusien kenkien, uusien housujen, uuden paidan ja uusien Tiimarista hankittujen kynien kanssa. Räps, kuva etupihalla isän maalaamaa aitaa vasten ja valmis vuoden ekaan koulupäivään.

Jokaisella meidän perheen lapsella oli pienestä asti harrastuksia. Hiihdettiin, urheiltiin, pelattiin koripalloa ja jalkapalloa. Meillä oli hiihtoon perinteisen tyylin sukset luistelusuksien kera, pihassa kori, välineitä ja vehkeitä joka lähtöön. Tietokone, jolla harjoitella taiteellisia, pelillisiä ja akateemisia taitoja. Piirustuspaperia, kyniä, maaleja, keramiikkaa, posliinimaalauksen tarvikkeet ja lisää sai pyytämällä, jos tarvetta oli. Pikkusiskostani tuli kovan treenaamisen ja tiettyjen taloudellisten mahdollisuuksien suomana ammattilaiskoripalloilija, minusta kuvataidetta lapsesta asti erilaisissa opistoissa, leireillä ja kouluissa opiskellut kuvataideopettaja ja hallintotieteilijä-isosiskoni vastikään vietti viikonloppujuhlia vanhan jalkapallojoukkueensa kanssa, heistä on tullut elämänmittaisia ystäviä. Se, että meistä on pidetty huolta ja olemme saaneet harrastaa, on ollut merkittävä osa kasvuamme täysipainoisiksi, sosiaalisiksi ja motivoituneiksi aikuisiksi.

Kun vuosia sitten päädyin Kontulaan töihin, huomasin että se miten minä olin saanut kasvaa ja elää, ei ole itsestäänselvyys kaikille. Lapset tulivat rikkinäisissä vaatteissa kouluun, välillä ilman toista sukkaa ja täysin pesua vailla. Jos meillä koulussa ei ollut suksia tai luistimia tarpeeksi, sitten ei luisteltu tai hiihdetty, koska määrärahat riittivät vain tietyn tavaramäärän hankkimiseen. Kun pyysin huoltajia hankkimaan kunnon ulkovaatteet, jotta voimme ulkoilla, he vastasivat tekevänsä parhaansa ja yrittävänsä säästää rahaa niihin. Minusta oli käsittämätöntä ajatella, että lapsilla ei ollut harrastuksia, ei seuroja joissa käydä tai paikkaa jonne mennä iltaisin oppimaan sosiaalisia taitoja ja innostumaan.

Joululoman jälkeen saavuin töihin vatsa kinkkua ja suklaata täynnä, uudet joululahjat kaulassa, ranteella ja jaloissani, mutta kuulin lapsilta kommentteja: ”loma oli kiva, mutta jääkaapissa ei ollut kahteen viikkoon mitään syötävää”. Luulin, että se oli vitsi, mutta kun näin minkä määrän jotkut oppilaat latasivat ruokaa lautaselleen loman jälkeen, näin että se ei ollut hauska läppä. Olen kuullut opettajista, jotka ovat säästäneet kouluruokaa lapsille, jotta he saisivat syödäkseen. Niin, että reppuun voi päivän päätteeksi laittaa leipää pinon muutaman käsipaperin väliin. Pikkuhiljaa vuosien varrella olen alkanut miettiä omaa kuluttamistani, tuoda tavaraa töihin ja nähdä jokaisessa roskiin menevässä mahdollisuuden diy-työhön ja tuunaamiseen. Ja kaiken kurimuksen keskellä olen nähnyt, kuinka oppilaat osaavat vastuullisesti kierrättää, kohdella kunnioittavasti työvälineitä ja ymmärtää sen, että jokaisella on erilainen koti. Toinen tarjoaa iPhone kutosen, toinen kerran viikossa lämpimän ruoan.

Olen huomannut, että osa oppilaista ei halua mennä kotiin. Koulussa on kaverit, ruokaa ja tekemistä ja vaikka välillä väännetään ja kiukutellaan, silti koulu on se ainoa paikka, jossa viihdytään. Rosa Meriläisen kolumni tämän päivän Hesarissa sivuaa samaa aihetta, sitä kuinka meidän hyväosaisten on turha väittää, että elämässä kaikilla olisi samat mahdollisuudet. ”Vanhempien koulutus, kulttuurinen pääoma, varallisuus ja ammatti ennustavat ihmisen elämää pelottavan paljon.” Meriläinen kirjoittaa, että meillä ihmisillä on taipumus ajatella, että menestyksemme elämässä on itsestä kiinni. Onhan se osittain, mutta jos apua ei saa, on yksin ansioituminen hankalaa. Sama lehti kirjoitti tänään pääkirjoituksessaan palkkaerojen syntyvän jo koulun penkillä. ”Suomi pyrkii ylläpitämään pohjoismaista hyvinvointijärjestelmää, mutta samaan aikaan ihmisten mielissä on ammattien välillä näkymättömiä muureja. Jos muureja ei ylitetä, kaikki eivät sijoitu edellytystensä kannalta sopivimpaan työhön, mikä vaikeuttaa hyvinvoinnin rahoittamista.” Kyse on sukupuolittuneista rakenteista, mutta väestön sosioekonomisia eroja ei voida unohtaa puhuessa ammattikysymyksistä. Hyvinvointivaltio on utopia, joka ei ole terminä koskenut Suomea vuosikausiin ja alan epäillä koulujärjestelmämme mahdollisuuksia tarjota samoja lähtövalmiuksia jokaiselle lapselle – olemme kovaa vauhtia matkalla Amerikaksi.

Yle uutisoi viime viikolla koulujen alkaessa, että Tampereen Onkiniemessä sijaitsevassa Hope ry:n toimistossa jaetaan apua perheille, joilla ei ole varaa tarjota ekaluokkalaiselleen uutta reppua, vaatteita tai koulutarvikkeita. Kuhinaa on ja lahjoituksia otetaan kiitollisina vastaan. Työn tarkoituksena on saada jokainen lapsi tuntemaan itsensä samanarvoiseksi muiden kanssa. Siitähän kaikessa on lopulta kyse. Kun uutisissa puhutaan koulutusleikkauksista, ryhmäkokojen kasvattamisesta ja jakotuntien vähentämisestä, siitä politiikasta, jota Suomen hallitus tällä hetkellä ajaa, kaikki kiteytyy eriarvoisuuteen. Meillä on Suomessa läjäpäin lapsia, joilla ei ole mitään. Kun kasvaa siten, että ei ole mitään, on vaikea integroitua yhteiskuntaan toimivana, osallisena ja veroja maksavana, työssäkäyvänä yksikkönä.

Tänä vuonna aloitan neljäsluokkalaisilleni yhteiskuntaopin opetuksen. Oppiaine on uuden opetussuunnitelman mukana tuotu alakouluun ja käsittelemme demokratian, yhteiskunnan ja talouden perusasioita. Kun viimeksi opetin aihetta sivuten alakoulussa rahaan liittyviä kysymyksiä, kysyin mistä voi rahaa saada. 9-vuotias oppilaani vastasi, että sossusta. Ja sanon vielä kerran: jos me haluamme säästää yhteiskunnan varoja ja pitää huolta huomisesta, se että rahat viedään pois näiltä lapsilta säästämällä koulutuksesta, tarkoittaa että ne rahat haetaan viidentoista vuoden päästä, mistäs muualta, kuin sieltä sossusta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s