Olin hullu ja muutin Lappiin

Olen nyt asunut yhtä pitkän ajanjakson, viisi vuotta, niin Helsingissä kuin asuin Rovaniemellä. Mitä olen kokenut heräsi mieleeni Anna Nevalaisen ”Miten minä olen voinut asua täällä”, Lapin Kansan kolumnin myötä.

Nevalainen muutti Ivalosta Turkuun ja minä Uusimaalta Rovaniemelle, mutta kokemuksissa on yhtäläisyyksiä. Olemme katsoneet samoja ohjelmia, kuluttaneet samaa mediaa ja luultavasti teinivuodet istuneet Messengerin edessä kotitietokoneella chattaillen, mutta silti kulttuureissamme katsotaan olevan eroja vain asuinpaikan vuoksi. Tämä kummastuttaa Nevalaista yhtä paljon kuin itseäni.

Muutin Rovaniemelle 19-vuotiaana tuntematta ketään ja se oli ehkä paras ratkaisu minkä nuori ihminen voi tehdä. Valintaani kauhisteltiin ja ihmeteltiin kovaan ääneen, koska kukaanhan ei vapaaehtoisesti lähde opiskelemaan Suomen kauimmaiseen yliopistoon, jos Helsinki on lähellä. Toisaalta äitini kollegan poika muutti samaan aikaan Oulusta Helsinkiin ja hänelle matka oli toisella tavalla pitkä, Helsinki oli vieras ja kaukana kotoa. Opiskelu Rovaniemellä oli samanlaista kuin missä tahansa yliopistossa: juhlia, luovaa hörhöilyä, pänttäämistä ja hukassa olemista. Matka kotiin oli pitkä ja kävinkin etelässä vain pari kertaa vuodessa. En keksi Lapin yliopistosta kuin yhden negatiivisen asian, joka sekään ei sinällään liity varsinaisesti opiskelupaikkaani. Kuvittajan free-töissäni Helsingissä opiskelusta olisi ollut hyötyä ammatillisen verkostoitumisen puolesta, mutta ei sekään olisi ollut itsestäänselvyys. Nyt voin ottaa yhteyttä ja toimia juuri niiden uusien tuttavuuksien kanssa, joiden kanssa työskentely toimii ja historia ei määrittele suhteita.

Helsingissä pohjoista eksotisoidaan, väheksytään ja kiskotaan alaspäin, kuin hieman jälkeenjäänyttä pikkuveljeä, joka ei vain tajua. Lapissa etelää kummastellaan kuin kaukaista amerikanserkkua, kaikki siellä on isoa ja hienoa, ja auttamatta monimutkaista ja vaikeaa. On niitä metroja ja ratikoita ja olut maksaa 4 euroa enemmän. Nevalainen toteaa, että moni kuvittelee ettei Lapissa voi elää mielekästä elämää ja utelut kohdistuvat lappilaisten harteille, ei helsinkiläisten tarvitse jatkuvasti vastailla kysymyksiin elämänmenosta.

Huomasin Rovaniemellä asuessani, että media jota kulutin entiseen tapaan, ei ollut kiinnostunut asioista Tampereen yläpuolella, aivan kuin meitä ei olisi pohjoisessa olemassa. Television säätiedotus keskittyi etelään ja pohjoisen sää huitaistiin yhdellä lauseella ylimalkaisesti ohi. Opiskelin upeassa, vasta uusitussa taideyliopistossa luovan alan ammattilaisten keskuudessa, mutta emme koskaan päässeet näyttelyillämme tai videotöillämme TaiKista ponnistavien kaltaiseen hypetykseen.

Ensikosketus Rovaniemeen oli kieltämättä jäätävä. Porukat heitti pakettiautolla kerrostalon pihalle ja minä vietin ensimmäiset kuukaudet ilman nettiä ja tietokonetta. Sitten vielä viskattiin koulun puolesta viikoksi Kittilään Könkäälle pajunveistohommiin ja myöhemmin Ylläksen juurelle veistämään jäätä. Sitä ennen olin syönyt äidin tekemiä ruokia, pöllöillyt kavereiden kanssa ja tutustunut Lahden yöelämään lukion jälkeisissä abihuuruissa. En varmasti koskaan olisi itsenäistynyt ja saanut päättäväisyyttä haluta elämältä mielekkäitä asioita, jos olisin jäänyt tuttuuteen ja turvallisuuteen pyörimään. Olin matkustanut lapsena useita kertoja laskettelulomille pohjoiseen, mutta arki ja hupi harvoin tarkoittavat samaa todellisuutta. Se oikea todellisuus oli parasta aikaa, jota olen koskaan elänyt.

Kotiuduin kuitenkin työpaikan ja nopeasti tehtyjen ystävyyksien myötä suhteellisen nopeasti. Kuvataidekasvatuksen opiskelijoista yksikään ei ollut kotoisin paikkakunnalta ja meillä oli hyvä yhteishenki. Kun saimme Rovaniemelle vieraita Taideteollisesta korkeakoulusta, tuntuivat heidän kommenttinsa älyttömiltä: ”wau mikä luonto teillä täällä on, ihanaa fiilistellä puhdasta ilmaa ja maisemia” ihan kuin ihminen ei olisi koskaan nähnyt tunturia tai laavua. Äänessä oli havaittavissa myös pientä ylimielisyyttä, koska helsinkiläisyys vain sattuu olemaan joillekin se yksi ainoa tapa olla suomalainen ja hip. Ja ei se luonto nyt niin eksoottinen voi olla, jos on yhtään ollut mahdollisuutta matkustella kehäkolmosen ulkopuolelle. Lapin media on vaikenemassa, Nevalaisen mukaan MTV:n pohjoisin aluetoimitus on Kokkolassa, se kai on melkein Lappi. Ja Oulu ei ole Lappia, vaikka senkin väärinymmärryksen olen monen muun ohessa joutunut korjaamaan lukemattomia kertoja jopa korkeakoulutetuille.

Helsinkiläisten kummastelu kuitenkin tuntui hyväksyttävältä kun itse muutin takaisin Etelä-Suomeen. Olin luonut ennen kokemattoman luontosuhteen Lapissa, jota ei etelässä ollut mahdollista tehdä. Samoilu, laavuilu, matkailu Inariin ja Ivaloon, yöttömät yöt ja kaamoksentäyteiset pulkkaretket Ounasvaaralle ovat lämpiminä muistoissani, vaikka olen asunut jo vuosia Helsingissä. Täällä en lähde ex tempore ystävälle kylään, jos välissämme on parhaassa tapauksessa ratikka-, metro-, ja vielä junamatka. Rovaniemellä lähdin ennen työpäivää hiihtämään takapihan poikki Kemijoelle kevätauringon paisteeseen ja viikonloppuisin matkat jatkuivat Leville, Rukalle ja Luleåån. Istuin Ivalossa tuntitolkulla nuotiolla saamenpukuun sonnustautuneen herrasmiehen kanssa ja kuuntelin porojuttuja kelkkaretkiltä. Ja kaiken välissä ehdin valmistua etuajassa, vaikka kävin säännöllisesti töissä. Rovaniemi kai sai minusta parhaani irti.

Helsingissä parisuhde kaatui, en ole viidessä vuodessa pystynyt kehittämään samanlaisia ihmissuhteita kuin Rovaniemellä samassa ajassa ja kaipaan sitä, että kaikki on lähellä. Rovaniemellä opin lähestymään uusia ihmisiä, kohtaamaan vaikeuksia ja ylittämään niitä. Siellä löysin itseni ja sain ammatin. Ikävöin kiireettömyyttä ja ystävällisyyttä. Tein opiskelujen ohella töitä pienessä lähikaupassa ja tutustuin ihmisiin, joita en muuten olisi koskaan kohdannut. Toki olisin voinut jäädä Lappiin, yrittää työllistyä ja elää sitä elämää, mutta halusin kääntää uuden sivun ja aikuistua. Silti olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi henkisen hyvinvoinnin ja kasvun kannalta asua ainakin kerran elämässä mahdollisimman kaukana sieltä, mistä on kotoisin. Eikä etelän vetelien tarvitse murehtia lappilaisten pelastamisesta periferiasta, niillä menee siellä ihan hyvin, osalla todella paljon paremmin kuin kellään täällä.

 

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Olin hullu ja muutin Lappiin

  1. Kirjoitti asiaa. 37 vuotta olemme käyneet kolme kertaa vuodessa Kittilän Pallastunturin kyljessä. Aluksi ihastuimme maisemiin, jylhään Pallastunturi- jonoon, sekä ystävällisiin, salaperäisiin ihmisiin. Helppoa ei toimeentulo monellakaan ole. Työmatkat pitkät, tulee pitkiä päiviä. Polttoaine ⛽ kulkuneuvoihin on kalliimpaa. Ei kuitenkaan”kiireen kierää” asukkailla. Sinne kesällä uudestaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s