Loppu hymypatsaille sanoisi Chimamanda Ngozi Adichiekin

Tulevana lauantaina maamme peruskouluissa viimeistellään kulunut lukuvuosi Suvivirren ja hymypatsaiden saattelemana. Hymypatsaita on jaettu Suomen kouluissa vuodesta 1954 lähtien ja ne ovat kuvanveistäjä Heikki Niemisen käsialaa. Porvoolaisessa puutalossa Reetta Kauranen on valanut 200 000 hymypatsasta, kertoo Helsingin Sanomat (29.5.2016). Patsaiden ainoa ongelma ei ole dikotominen, rajoittunut jako vain kahteen sukupuoleen, vaan myös niihin kiteytyvät oletukset ihannepojan ja -tytön roolista.

Patsaita on alusta asti jaettu reippaille pojille ja kilteille tytöille. Hesarin haastattelema Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen sanoo, että ”yhteiskunta on yhä normittunut sukupuoliroolien osalta. Naisen kohdalla hyvä käytös tarkoittaa siveää maltillisuutta, kun taas mies voi olla räväkämpi ja silti yleisesti hyväkäytöksisenä pidetty. Pojilta on aina siedetty enemmän. Olen seurannut mediaa tarkasti; monet julkisuuden henkilöt kertovat ilolla olevansa hymypoikia. Mutta kertaakaan en ole nähnyt, että joku nainen hehkuttaisi olevansa hymytyttö.”

Nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien viisikymmentä sivuinen kirja, We Should All Be Feminists perustuu vuonna 2012 naisen Briteissä pitämään puheeseen TEDxEustonissa. Viime vuonna Ruotsissa, ympäri maailmaa palkintoja kahminut opus päätettiin jakaa jokaiselle kuusitoistavuotiaalle. Teoksen toivottiin toimivan astinkivenä keskusteluun sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja feminismistä. Kirjassa Adichie avaa feminismin, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä. Adichien mukaan sukupuolen keskeisin ongelma on se, että se määrittelee keitä meidän tulisi olla. Aivan kuten hymypatsaat.

Kun luokissa kuuluu patsaista puhuessa lasten ääniä ”en mä kuitenkaan saa sitä”, voimme käyttää Adichien teosta apuna ymmärtääksemme, miten sukupuoliroolit ja niihin liittyvät odotukset vahingoittavat niin tyttöjen kuin poikienkin kasvua. Jos tiedostamme tämän ja alamme kasvattaa lapsia eri tavalla, kenties sadan vuoden päästä voimme todeta, että olemme tasa-arvoisempia eikä poikien ja tyttöjen tarvitse yrittää täyttää heille asetettuja, kahlitsevia odotuksia saadakseen hyväksyntää.

Adichie kertoo kirjassaan, kuinka miesten ja naisten erilaiset sukupuoleen sidotut ominaisuudet olivat tuhansia vuosia sitten eloonjäämisen edellytys, koska vahvempi todennäköisesti selvisi heikompaa paremmin, mutta enää näin ei ole. Miehet ja naiset kykenevät yhteiskunnassamme samoihin asioihin ja tehtäviin, olemme siis kehittyneet melkoisesti. Mutta ideamme sukupuolesta eivät ole.

Olen kääntänyt vapaasti osia Chimamanda Ngozi Adichien kirjasta ja toivon, että jokainen kasvattaja lukee ne. Jos lukeminen tökkii, puhe löytyy myös täältä.

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Meillä on erilaiset hormonit ja sukupuolielimet ja erilaiset biologiset kyvyt – nainen voi synnyttää lapsen, mies ei. Miehillä on enemmän testosteronia ja he ovat yleensä vahvempia kuin naiset. Naisia on maailmassa hieman enemmän kuin miehiä, 52 prosenttia, mutta suurin osa vallasta ja johtajuudesta on jaettu vain miesten kesken. Edesmennyt kenialainen Nobelin rauhanpalkinnon saaja Wangari Maathai sanoi yksinkertaisesti: ”mitä korkeammalle pääset, sitä vähemmän siellä on naisia”.

Me käytämme liikaa aikaa opettaen tytöille, että heidän täytyy miettiä, mitä pojat ajattelevat heistä. Toisinpäin tämä ei päde. Me emme opeta poikia olemaan helposti pidettäviä. Me käytämme liikaa aikaa kertoen tytöille, että he eivät voi olla vihaisia tai aggressiivisia, mikä on jo itsessään harmillista, mutta ylistämme miehiä samoista syistä. Maailmassa on loputon määrä lehtiä ja kirjoja kertomassa naisille mitä tehdä, miten olla ja ei olla, ollakseen viehättäviä miehille. Maailmassa on paljon vähemmän oppaita kertomassa miehille kuinka miellyttää naisia.

Teemme kasvatuksellamme karhunpalveluksen pojille. Tukahdutamme poikien inhimillisyyden. Määrittelemme maskuliinisuuden todella kapeasti. Maskuliinisuus on kova, pieni häkki ja me laitamme pojat tähän häkkiin. Opetamme poikia pelkäämään pelkoa, heikkouksia ja haavoittuvuutta. Opetamme heitä peittämään todelliset minänsä ollakseen kovia miehiä.

Pahin mitä teemme miehille, tunteakseensa olevansa vahvoja, on jättää heille todella hauraat egot. Mitä pakotetummaksi mies kokee oletetun kovuutensa, sitä heikompi hänen egonsa on. Ja sitten teemme paljon suuremman karhunpalveluksen tytöille, koska opetamme heitä palvelemaan miehen heikkoa egoa. Opetamme tyttöjä kutistamaan itseään, jotta he olisivat pienempiä. Sanomme tytöille, ’sinulla voi olla päämääriä, mutta ei liikaa. Sinun tulee pyrkiä menestykseen, mutta ei liikaa, jottei se uhkaisi miestä. Jos kannat leivän pöytään miehesi rinnalla, esitä että näin ei ole, varsinkin julkisesti, jottei miehisyys kärsi.’

Me kasvatamme tytöistä toistensa kilpailijoita, ei työtä tai saavutuksia varten, vaan miesten huomiota varten. Opetamme, että tytöt eivät voi olla seksuaalisia olentoja samalla tavalla kuin pojat. Jos meillä on poikia, me emme välitä heidän tyttöystävistään, mutta tyttäriemme poikaystävistä kyllä (mutta tietenkin oletamme heidän tuovan täydellisen sulhasen kotiin avioliittoa varten). Valvomme tyttöjä. Ylistämme tyttöjä neitsyydestä, mutta emme poikia (mikä on ihmeellistä, koska neitsyyden menettämiseen usein tarvitaan kaksi vastakkaisen sukupuolen edustajaa).

Opetamme tytöille häpeää. Sulje jalkasi. Peitä itsesi. Saamme heidät tuntemaan itsensä syyllisiksi, vain koska ovat syntyneet tytöiksi. Joten tytöt varttuvat naisiksi, jotka eivät osaa ilmaista halujaan. He siten hiljentävät itsensä. He eivät osaa sanoa mitä ajattelevat. He muuttavat teeskentelyn taidemuodoksi.

Sukupuolen ongelma on, että se määrittelee kuinka meidän tulisi olla, sen sijaan että ottaisi huomioon miten me olemme. Ajattele, kuinka paljon onnellisempia olisimme, vapaampia olemaan omia itsejämme, jos meillä ei olisi sukupuoliodotuksien taakkaa.

We Should All Be Feministsin, Adichien ja Minna Riikka Järvisen sanojen inspiroimana ehdotan (koska en voi vaatia), että patsaista luovutaan.

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Loppu hymypatsaille sanoisi Chimamanda Ngozi Adichiekin

  1. Nyt kyllä kirjoittajan kannattaa tutustua hymy-patsaiden saamiskriteereihin paremmin. Patsaan voi yhtä hyvin saada reipas tyttö kuin kiltti poikakin. Perimmäinen patsaan saannin peruste on reilu kaveruus, ei esim. hyvät arvosanat. Miksi ihmeessä kaikki hyvät ja kannustavat asiat pitää vesittää ”tasa-arvon” nimissä? Onko väärin, että koulussa esim. neljänsillä luokilla oppilaat valitsevat ja palkitsevat joukostaan luokkansa reiluimman tytön ja pojan? Kirjoittaja on tainnut jäädä lapsuudessaan ilman patsasta… Ugh!.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi. En kirjoittanut tekstiä ja suomentanut osia hyvästä kirjasta siksi, etten olisi itse saanut patsasta. Menestyin erittäin hyvin koulussa ja olin varsin suosittu, nyttemmin toimin opettaja. Kirjoitin, koska mielestäni patsasta ei tarvita ja se pyrkii vahvistamaan tarpeettomasti sukupuolirooleja. Olen myös erittäin tietoinen hymypatsaiden kriteereistä esim. hyvä kaveri jne. Hyvä, että teksti on herättänyt keskustelua, se oli tarkoitus. Nykykoulua saa mielestäni kritisoida ja opettajien tehtävänä on ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Välillä se voi kirpaista.

      Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus! Tasa-arvon puolesta on vielä paljon tehtävää. Asiaa ei saa unohtaa, vaikka oma rooli miehenä tai naisena olisi hyvinkin perinteinen ja itselleen mieluisa.
    Kaikki tietänee sen vitsin, jossa pikkutytöltä kysytään, mikä sinusta tulee isona. Tyttö vastaa, että jos minusta tulee mies, niin bussikuski, jos taas nainen, niin eläintenhoitaja. Lapset eivät näe maailmaa vielä pitkään samalla tavalla kuin me aikuiset.
    Luovutaan vaan noista veistoksista, ei mulla ole niihin tunnesidettä. Lapsikaan ei saanut koulussa ja lapsenlapsiin on vielä pitkä matka. Mielestäni veistoksen suurin ongelma on se, että me aikuiset ollaan otettu niiden jakamisessa liian iso päätösvalta. Hymyn perimmäinen tavoite on, että se jaetaan täysin lasten päätösten ja osallisuuden ehdoilla. Aikuisten tehtävä on vain hankkia tämä palkinto. Tietysti se voi olla myös mikä tahansa papukaijamerkki, mutta Hymyllä on myös kulttuuriarvoa. Vahva kulttuuri ja sen tunteminen tuo turvallisuutta, ymmärrystä siitä mistä olen kotoisin. Mielestäni aikuisten ei tule tehdä päätöksiä tähän liittyen, vaan lasten. Missään koulussa ei tulisi jakaa veistoksia, jos lapset eivät niitä halua jakaa.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! Tämä on herättänyt paljon keskustelua Facebookin puolella ja olen kanssasi täysin samoilla linjoilla.

      Tykkää

  3. Mielestäni hyvä kaveruus ansaitsee tulla huomioiduksi tavalla tai toisella. Hymypatsasta nyt sattuu olemaan saatavilla tyttönä ja poikana. Entä, jos se muokattaisiin sellaiseksi, että yksi malli sopii kaikille? Kaikissa kouluissa, joissa olen työskennellyt, se on ollut nimenomaan oppilaiden keskuudestaan valitseman reilun kaverin palkinto. En itse jonkun sortin feministinä yhdistä tätä perinteistä patsasta tasa-arvokysymyksiin tai perinteisiin sukupuolirooleihin. Keskustelu toki on aina virkistävää 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi. Keskustelu todella virkistää ja kaikki kulmat on hyvä kuulla. Hyvä kaveruus on palkittava, tottakai. Hymypatsaan muokkaus yhteen, kaikille sopivaan muotoon kuulostaa hyvältä idealta. Kannatan!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s