Tekopyhät – #lääppijä

Kiitos sosiaalisen median, tammikuun alussa eräänä viikonloppuna suomalaiset naiset alkoivat kollektiivisesti jakaa omia lääppijä- ja häirintäkokemuksiaan #lääppijä – hästägillä Twitterissä. Keskustelu oli alkanut rapakon takana jo aikaa sitten ja oli vain ajan kysymys, koska se rantautuu tänne. Tarinoita kertyi tuhansia ja itsekin osallistuin keskusteluun twiittaamalla:

Pelko ahdistelusta on osa ”normaalia” naiseksi kasvamista Suomessa. Persettä on puristettu 15v. asti töissä, koulussa ja bileissä.#lääppijä

Sittemmin Trendi-lehti kirjoitti jutun aiheesta, iltalehdet kiinnostuivat, blogit täyttyivät tunteellisista postauksista, jenkeissä ja briteissä tarinoita jaetaan jatkuvasti uusien tunnuksien alla kuten #FirstTimeIWasCatcalled ja viimeisempänä Erykah Badu aiheutti somemyrskyn twiittaamalla koulutyttöjen liian lyhyistä hameista.

Aihe on minulle tärkeä, ensiksi henkilökohtaisella kokemustasolla, toiseksi työni puolesta. Olen opettanut yläkouluikäisille seksuaalikasvatusta ja puhun työssäni päivittäin lapsille siitä miksi huoraksi, homoksi tai lesboksi ei voi haukkua, miksi toisten hiuksiin tai kehoon ei saa koskea ilman lupaa ja miksi jokaisella on itsemäärisoikeus koskien edellämainittuja. Koulukasvatus ei yksin poista yhteiskuntamme rakenteellista epäkohtaa, mutta sen tiedostaminen ja siihen puuttuminen jo varhaisessa vaiheessa voi muuttaa asioita.

Olen suorasukainen nainen ja kun päätän jotain, sen myös teen. Harvoin hävettää tai kaduttaa. Siksi päätin tehdä erään kauniin työpäivän jälkeen jotain todella rajua. Päätin kulkea Kontulasta metrolla rautatieasemalle, ostaa eväät asematunnelin Alepasta ja istua ensimmäiselle vapaalle penkille ja syödä evääni. Kello kaksi, keskiviikko ja kun vallankumoustani oli kulunut noin 2 minuuttia, ensimmäinen mieshenkilö lähestyi luokseni. Seuraava pari minuuttia sen jälkeen ja sitten kolmas. Neljännen kohdalla lähdin, koska en halunnut, että seuraava käy käsiksi. Olin syönyt eväät, tehnyt mitä halusin, ottanut tilan haltuun, mutta kokemus ei ollut miellyttävä. Kaikki itseäni lähestyneet mieshenkilöt olivat itseäni huomattavasti vanhempia, osa humalassa, osa itsevarmoja iskijöitä ja lopuksi aloin itse tehdä heistä inhottavia olettamuksia, vaikka he vain istuivat viereen ja halusivat jutella. Tuntui tyhmältä, etten voinut vapaasti keskellä päivää istua kotikaupunkini keskeisellä maamerkillä nauttien hyvistä eväistä ilman häirintää. Jos unohdetaan puhuminen pelkästään huonoista tavoista, voisi saamani kohtelun luokitella rikokseksi. Se, kuka vastustaisi rikosnimikkeen antoa, vastustaisi itse asiassa tasa-arvoa, sillä hänen etuoikeutensa lääppimiseen kriminalisoitaisiin.

Samaa radikalisoitumista en aio kokeilla kesäyönä Kaisaniemessä, en kävellä paikoissa, joissa tiedän joutuvani silmätikuksi, vaikka minun pitäisi saada tehdä niin turvallisesti. Jokainen nainen tietää millainen on taajamajuna Leppävaaraan kahdeltatoista perjantaiyönä tai jopa baarin tanssilattia pilkun jälkeen, näitä paikkoja alkaa välttelemään koska ei halua joutua tilanteisiin, joissa oma kunnia on koetuksella.

Kun jotakin niin tavallista ja normaalina pidettyä jauhetaan kappaleiksi ja pyöritellään niin monen ihmisen toimesta ääneen, herää kysymys, onko tämä sittenkään niin ookoo. Lääppijä-tarinat olivat yllättävän samanlaisia ja niistä paistoi kulttuurin sisällä oleva misogynia ja naisia törkeästi toiseuttava rakenne suhteessa miehiin. Tämä näkyi erityisesti siinä, miten useat mieheksi itsensä kokevat henkilöt systemaattisesti vähättelivät naisten kertomia tarinoita. Vähättelyn on useassa otteessa katsottu olevan yksi satuttavimmista syrjinnän muodoista. Saman voisi todeta valheellisesti ilmoitetuista raiskauksista. Niitä tapahtuu todella harvoin.

Kenenkään ei tulisi kokea, mutta jokaisen tulisi tietää mitä seksuaalinen häirintä on ja miltä se tuntuu, nimittäin todella pahalta. Se, että on ulkonäön ja sukupuolen takia jatkuvasti vaarassa joutua häväistyksi, on ongelma, johon on puututtava. Jokaisella on täysivaltaisena kansalaisena vastuu puuttua häirintään ja seksismiin, oli kohde kuka tahansa. Se, että kukaan ei puutu tai auta, voi olla järkyttävämpää kuin häirintäkokemus itse. Silloin siihen osallistuvat kaikki, kuin koulun pihalla koulukiusatun turpaanvetoon, kun muut seisovat vieressä tai kääntävät selän.

Yksi mies, joka käyttäytyy häiritsevästi naista kohtaan, ei tarkoita, että kaikki miehet tekevät niin. Mies joka on joskus käyttäytynyt niin, ei välttämättä koskaan käyttäydy uudelleen niin. Lääppijöinä on myös naisia ja asia on yhtä tuomittava. Huolestuttavaa on, että yhteiskunnassamme ei puhuta siitä, kuinka aikaisin tytöt kokevat seksuaalista häirintää, kuinka normalisoitua seksismi on ja kuinka haitallista kaksinaismoralismia esiintyy: naisia hyssytellään valittamasta saamastaan kohtelusta, käsittelemään se imarteluna, mutta samalla julkinen keskustelu tuomitsee raiskaustuomiot liian lyhyinä vaikka hyssyttely on dominoefekti, joka johtaa pyllyn puristelusta väkisinkoskettamiseen hetkessä.

Me naiset ollaan ihania, kauniita ja meillä on todella herkulliset vartalot. Valitettavasti meillä on kaikki tuo ihan ilman miestä, joka siitä kertoo tai jonka sen näyttää. Olemme muutakin kuin seksuaalisia objekteja. Newsflash, me naiset myös haluamme olla kaikkien muiden tavoin myös muutakin. Me haluamme olla hyviä työssämme, mahtavia ystäviä, lojaaleja siskoja, taitavia harrastuksissamme ja kunnioitettuja asiantuntijoita. Ja ennenkaikkea rauhassa. Minua ei kiinnosta selitykset evoluutiosta, miesten hormoneista ja liian lyhyistä hameista, jotka kerjää koskettamista, koska kaikki se on vain hyvin peiteltyä mahdollisuutta hyväksikäyttöön. Ei ole naista, joka olisi koskaan kerjännyt sitä.

Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naiselle. Suurin osa naisiin kohdistuvasta väkivallasta tapahtuu kotona ja Suomea on kansainvälisesti toistuvasti huomautettu muun muassa turva- ja ensikotien hävettävän pienestä määrästä suhteessa tilanteeseen. Suomi ratifioi viime elokuussa Istanbulin sopimuksen. Se on Euroopan neuvoston yleissopimus, joka puuttuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan. Sopimus velvoittaa siihen sitoutuneita valtioita kirjaamaan lakiin rangaistuksia, jotka auttavat vähentämään ja torjumaan seksuaalista, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Turvakotipula on julmaa epätasa-arvoa ja ihmisoikeuksien polkemista, josta kärsii naiset ja lapset, ja loppujen lopuksi miehet. Se, joka väittää, että Suomi on tasa-arvoinen maa, saa mennä itseensä – tai sitten lääppijäluvalla fiilistellä taas sitä, kuinka toiset vain ovat hieman tasa-arvoisempia kuin toiset. Tekopyhät.

Mainokset

5 vastausta artikkeliin “Tekopyhät – #lääppijä

  1. Hyvä teksti!
    Särähti vain silmään tuo väite Suomesta euroopan väkivaltaisimpana maana. Jo lyhyellä tutkiskelulla selviää, että jäämme melko kauas kärjestä jos verrataan väkivaltarikoksia väkilukuun.
    Naisiin kohdistuvassa väkivallassa olemme valitettavasti tilastojen mukaan toisena, tosin hyvässä seurassa Tanskan ja Ruotsin välissä. Joku voisi tosin väittää pohjoismaisen matalamman kynnyksen ilmoittaa rikoksista vaikuttavan tähän top 3 listaukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiat eivät tosiaankin olisi huonolla tolalla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s