Eriarvoistava opetussuunnitelma

Minä haluan, että suomalainen koulutus pysyy Suomessa sellaisena kuin se oli oman peruskouluni aikana. Maksuttomana, laadukkaana ja luotettavana. Tämä on kuitenkin vaarantumassa kahdesta syystä: hallituksen tekemät käsittämättömät säästötoimet ja uusi opetussuunnitelma. Ensimmäisen vaikutuksista yhteiskuntaan ja kouluun on puhuttu laajasti ja leikkauksien kohdistuessa useampiin opetustoimiin, on aiheen tiimoilta osoitettu mieltä jo useaan otteeseen. Jälkimmäisen eriarvoistavia vaikutuksia tulevaisuuden kouluun ei ole avattu julkisessa keskustelussa juuri lainkaan tai puheenvuorot ovat jääneet vähäisiksi.

Opettajat, koulut ja opetusvirasto ovat valmistelleet, pyöritelleet ja lähes tympääntymiseen asti vatvoneet uutta seuraavat kymmenen vuotta voimassa olevaa opetussuunitelmaa pari viime vuotta. Oma työyhteisöni on tuntitolkulla viimeistellyt oman koulumme OPSia tiiviisti pienryhmissä, oppiaineryhmissä ja viidenkymmenen opettajan porukalla. OPS on aiheuttanut närkästystä, mutta se on saanut myös kiitosta osakseen. Uusi OPS keskittyy rajattujen oppiainekokonaisuuksien sijasta oppiainerajat ylittävään opetukseen ja oppimiseen. Arviointikäytännöt muuttuvat osassa kouluja täysin, perinteiset kokeet poistuvat ja tilalle tulee oppilaan omasta sisäisesti motivaatiosta ammentava oppiminen. Toisin sanoen ilmiöoppimiseksi kutsuttu pedagogiikka on nousemassa uuden OPSin johtavaksi lippulaivaksi ja se mahdollistaa oppisisältöjen tehokkaan integroinnin toisiinsa, digitaalisten laitteiden käyttöönoton opetuksessa sekä oppimisympäristöjen monipuolisen hyödyntämisen. Kuulostaa mahtavalta ja sitä se varmasti osittain tulee olemaankin. Jos sattuu käymään koulua oikeassa paikassa.

Minä opetan Itä-Helsingissä Suomen haastavimmalla koulualueella, jossa oppilaista 40 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea ja alueen sosioekonominen rakenne vaikuttaa koulumme toimintakulttuuriin. Mutta minä rakastan työtäni, Itä-Helsinkiä ja lapsia, joita opetan ja pelkään pahoin että he eivät tule saamaan uudesta opetussuunnitelmasta irti sitä kaunista punaista lankaa, jonka rouvat virastossa ovat sen sisään asentaneet. Meillä ei ole ajanmukaista teknologiaa, opettajia tai avustajia tarpeeksi. Meillä ei ole tälläkään hetkellä tarpeeksi aikaa jokaiselle oppilaalle, kun useassa luokassa neljännes oppilaista on integroituja erityisoppilaita, jotka tarvitsisivat päivän jokaisen sekunnin ajan aikuisen vierelleen saadakseen valmiiksi edes yhden tehtävän. Meillä odottaa lukemattomat oppilaat erityisluokkapaikkoja, mutta eivät niitä saa, koska kaupungilla ei yksinkertaisesti ole tarjota sellaisia. Meillä on kakkosluokkalaisia, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa koska meillä ei ole tarpeeksi aikaa eriyttää heidän opetustaan heidän tahdilleen ja taitotasolleen sopivaksi. Meillä Itä-Helsingissä on odottamassa sukupolvi upeita, briljantteja lapsia ja nuoria, jotka eivät tälläkään hetkellä saa tarpeeksi yksilöllistä opetusta heidän tarpeisiinsa. Lisäksi säästöjen kurittamana luokkakoot suurenevat ja tuntikehys pienenee. Miten ihmeessä me sujuvasti luomme näiden samojen lasten kanssa ilmiökokonaisuuksia, kun heillä ei ole perustaitoja, joilla pärjätä elämässä? Kuten kirjoittaminen tai sujuva lukeminen. Samaa aikaa tiedän, että meillä on tässä maassa kuntia ja koulua, joilla ei ole näitä samoja pulmia. Joiden haasteet ovat minimaalisia meihin verrattuna ja joilla on resursseja järjestää opetus lapsen edun ensisijaisuuden huomioonottaen sillä kaikista parhaimmalla tavalla. Joille uusi OPS on kuin unelma.

Samaan aikaan, kun hallitus leikkaa koulutuksesta, vähentää opettajien määrää ja pistää muun muassa minun työllistymiseni vaakalaudalle koulutuspolittiisilla ratkaisuilla, uusi opetussuunnitelma otetaan valtakunnassa käyttöön ja odotetaan upeita tuloksia. Sori vain, mutta niin ei tule tapahtumaan. Uusi opetussuunnitelma ei ainoastaan eriarvoista ja syrji oppilaita joiden äidinkieli ei ole suomi ja perustaidot heikot vaan törkeästi tekee näistä lapsista ja nuorista tulevaisuuden ennakkotapauksia. Meillä saattaa uuden OPSin jälkeen olla peruskoulusta ulospuristettu väestönosa, joka ei työllisty lainkaan. Jos puhutaan rakenteellisesta eriarvoisuudesta, epätasa-arvosta ja syrjinnästä – uusi opetussuunnitelma 2016 saattaa olla susi lampaan vaatteissa. Keino olla antamatta mahdollisuutta, keino lykätä sivuun, keino päästä eroon. Keino eriarvoistaa.

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Eriarvoistava opetussuunnitelma

  1. ”seuraavat kymmenen vuotta voimassa olevaa opetussuunitelmaa”
    Opetussuunnitelma on voimassa valtuustokauden eli seuraavat neljä vuotta. Tosin muutokset ovat usein melko pieniä tai niitä ei tehdä ollenkaan.

    ”Miten ihmeessä me sujuvasti luomme näiden samojen lasten kanssa ilmiökokonaisuuksia, kun heillä ei ole perustaitoja, joilla pärjätä elämässä?”
    Ilmiöoppimista on monenlaista. Opettajan tehtävä on valita omalle ryhmälleen sopivimmat tavat toimia. Jos oppilailla ei ole perustaitoja, opettaja huolehtii ensin niiden oppimisesta ja rakentaa sellaisia ilmiökokonaisuuksia joista hänen oppilaansa hyötyvät. Ei enempää eikä vähempää.

    ”…erityisoppilaita, jotka tarvitsisivat päivän jokaisen sekunnin ajan aikuisen vierelleen saadakseen valmiiksi edes yhden tehtävän”
    Tällaisessa tilanteessa erityistä tukea tarvitseva oppilas ei ole saanut tarvitsemaansa. Oman 30 vuoden kokemukseni pohjalta tiedän, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat pystyvät vallan mainiosti toimimaan ilman aikuisen jatkuvaa ’vaanimista’. Omassa erityisluokassani (9-luokka) olen usein tarpeeton, kun oppilaani hoitavat töitään.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi ja viilauksista 🙂 Meillä on tässä maassa paljon erilaisia luokkia ja tilanteita. Hienoa, että sinun erityisluokkasi toimii noin upeasti! Tämä ei välttämättä kuitenkaan ole tilanne joka erityisluokassa. Työniloa!

      Tykkää

      1. Viilaan vielä sen verran, että omassa kommentissani kärki ei ollut oman luokkani toimivuudessa. Kirjoitin epäselvästi ja kärki jäi tylsäksi.

        Minusta oppilaat eivät ole vääriä (kirjoitat lukutaidottomista kakkosluokkalaisista) ja ihmisiä on aina rajallinen määrä (kirjoitat liian pienestä määrästä avustajia ja opettajia). Niillä pelimerkeillä mitä meillä on, meidän tulee antaa oppilaillemme heille sopivinta opetusta. Ei meidän tarvitse liehua uusissa trendeissä ja istua jumppapalloilla. Ilmiöpohjaista opetustakin voi antaa täysin ilman tietotekniikkaa, niinkuin sitä on tehty jo iät ja ajat.

        Lisäväki ja toimivat laitteet tuovat tietysti uusia ulottuvuuksia, mutta opetuksen tulee silloinkin lähteä lasten / nuorten perustarpeista. Silloin toteutuu myös valtakunnallisesti upea tulos.

        Pidetään mieli rauhallisena ja nähdään lapsi – se riittää.

        Tykkää

      2. Hienosti kiteytetty, kiitos siitä! Minä koen haasteena tällä hetkellä paineen uudistaa ja uudistua. Digitalisaatio, luokkatilojen uusi erilainen monipuolinen käyttö, uusi ops, liikkuva koulu jne. tuovat paljon mahdollisuuksia, mutta myös vaativat toimintakulttuureihin suuria muutoksia, joihin pitää henkisesti valmistautua. Perustyö silti pysyy aina samana ja lapsi on aina prioriteetti numero yksi.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s